Sivut

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Koirat häissä, kyllä vai ei?

Kirjoittajana Ida

Mulla on kaksi koiraa. Kääpiösnautserit, Lotta 10v ja Lumi 3v, ovat mulle maailman rakkaimpia kavereita. Mustan kääpiösnautseri Lotan sain rippilahjaksi vuonna 2003. Yhdessä ollaan koettu nuoruus ja kaikenlaisia seikkailuita. Lotta on aina ollut ystävä joka seuraa mua kaikkialle.
Valkoinen kääpiösnautseri Lumi tuli perheeseen sulhasen vastusteluista huolimatta 2011 keväällä. Lumi on äidin koiran Siirin pentu. Lumi on rasavilli energiapakkaus joka terrorisoi rauhallista Lottaa mutta samalla ilahduttaa meitä tempauksillaan.
Molemmat koirat ovat mun omia, eivät ole siis sulhasen kanssa yhdessä hankittuja. Lotta siksi, että aloin seurustelemaan Pasin kanssa vasta vuotta myöhemmin. Lumi siksi, että Pasi vastusteli aluksi toisen koiran ottamista mutta suostui sitten jos minä maksan ja hankin sen. Nykyään Lumilla ja Pasilla on molemmin puolinen vahva suhde, molemmat pitävät toisistaan kovasti!




Kuvat: Paavo Pykäläinen

Lotta oli vuonna 2007 mukana mun lakkiaiskuvauksissa ja kunniavieraana juhlissa, rusetti kaulassa tietty. Aluksi mulla oli selvää, että koirat tulevat mukaan häihinkin. Enää en ole samaa mieltä, ihan käytännön syistä. On helpompi olla kun niitä ei tarvitse vahtia, esimerkiksi ovia voi pitää rauhassa auki.

Haluan koirat kuitenkin ehdottomasti mukaan valokuviin. Meidät valokuvataan ennen vihkimistä ja sinne koirat voisivat tulla vaikkapa kaasojen ja bestmanien mukana. Tietenkin parhaimmilleen trimmattuna ja puunattuna. Mun ihanat rakkaat! <3

Minkälaisia kuvia sitä sitten koirien kanssa ottaisi. Kuvia joissa istutaan tai seistään koirien kanssa, ei kiitos! Jotain kivaa sen pitää olla! Tässä muutamia kuvia joista pidän. Niissä on sitä jotain.







Viimeisen kuvan kukkaseppele on mahtava idea. Aion kokeilla!

Oletko sinä suunnitellut ottavasi koiran mukaan häihin? Miten?
Minkälaisia asioita aiot ottaa huomioon hääpäivänä lemmikin kanssa?

Kuvat: täältä, täältä, täältä, täältä

4 kommenttia:

  1. Ehdottomasti olisin halunnut oman koirani valokuvaukseen matkaan. Pepi sairastui ja menehtyi vuosi sitten joten ne haaveet piti haudata. Suosittelen kuitenkin hauvoja kuviin, en ehkä tilaan sillä ihmismäärä, musiikki yms ei varmasti ole kaikista paras vaihtoehto koiralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, että koirat ei ehkä pidä musiikista jne. ois hyvä viedä pois viimeistään bändin aloittaessa. Mutta en haluaisi, että kukaan poistuisi juhlasta viedäkseen koirat kotiin.
      Voih, oon pahoillani Pepin menetyksestä!

      Poista
  2. Kuviin kyllä otimme koirat muttei sentään juhliin. Ehkä koirille on kuitenkin parempi että saavat olla rauhassa hälinältä ja musiikilta. Riipuu tietysti millainen juhlatila on, pidetäänkö kotihäät vai mikä on häiden luonne :)

    VastaaPoista
  3. Meidänkin koiran on tarkoitus osallistua hääkuvauksiin, mutta hääpäiväksi koiramme lähtee "lomailemaan", sillä muuten joku vieraista pitäisi nimetä häissä koiravahdiksi ja itsekin tulisi koko ajan mietittyä, onko koira ok. Musiikki varmaan häiritsisi koiraa, ja vaikka koirasta olisi kiva juoksennella ihmisten jaloissa, en halua kenenkään kompastuvan pöytien ja tuolijalkojen lomassa möyrivään pikkuterrieriin. Tai syöttävän koiralle hääkakkua. Tai antaa koiran lipoa lattialle kaatunutta boolia. Tai päästävän koiraa karkuun vieraaseen ympäristöön.

    VastaaPoista