-Hanna-
Hääpäivänämme kello kulki niin kauheaa vauhtia, että jos yhtään itselläni on hajua, oli meidän tanssin vuoro vasta noin kello puoli yhdentoista jälkeen.
Meille oli yllättävän helppoa valita häävalssi ja vielä miten se soitetaan, sillä perheessämme on useampi, joka taitaa harmonikan soiton. Itse en pystyisi omaa tanssiani soittamaan vaikka osaisin, mutta siskoni Jenni itseoppineena musikanttina lupasi soittaa meidän häävalssimme harmonikalla.
Tärkeää meille oli myös soittoväline. Isäni isä on aikoinaan kulkenut tanssilavoja ja esiintynyt milloin missäkin päin Suomea harmonikkansa kanssa. Vaaristani on jo aika jättänyt, mutta hänen soittopelinsä majailee tätä nykyä siskoni hoivissa ja minulle oli erittäin tärkeätä, että häävalssimme soitetaan juuri vaarini vanhalla harmonikalla. Kuljetuksessa Ruotsiin sai soittopeli hieman kolhuja ja sen myötä yksi koplari ei enää toiminut, mutta ihan hyvät saundit saatiin siitä silti irti. :)
Syystä, että itsekin olen soittanut haitaria useamman vuoden lapsuudessani, halusimme jonkin kappaleen, jonka olimme jo harjoitelleet aikaisemmin. Vaarilla oli aina tapana soittaa "Mantsurian kukkuloilla" samanaikaisesti, kun me lapset hypimme ja riehuimme sohvalta toiselle. Kun soitto loppui loppui riehuminen hetkeksi ja vingunta "uudestaan, uudestaan".
Tästä syystä olisi ollut erityisen mukava saada kyseinen kappale myös valssiksemme, mutta käydessämme läpi kappaleita siskoni kanssa etukäteen huomasimme, että sen sanoitukset olivat aika surulliset, eikä kovin hähin sopivat.
Päädyimme lopuksi Suvivalssiin. Kauniit sanat, tuttu melodia, joka oli helppo myös siskolleni soittaa. Hänellä kun ei kuitenkaan aikaisempaa lavakokemusta ole ollenkaan!
Pieni paniikinomainen tunne kuitenkin tuli ennne häitä, sillä ensi kertoja harjoitellessamme valssia yhdessä vain kolme päivää ennen häitä tajusin, ettei mieheni osaa edes valssin perusaskeleita.
Tähän mennessä siis hän oli vakuuttanut minulla, että hän osaa valssia kuin vettä vaan. Kuitenkin hänen väitteensä siitä, että valssin kuviossa otetaan vaan kaksi askelta, kertoi aivan toista. :P
Kahden kerran tehovalssikurssin ansiosta onnistuimme tekemään ihan jees perusaskelkuviot. En minä enempää olisi odottanutkaan, sillä meillä ole vähän muuta mielessä niillä vaikeimmille kuvioille, joita olikin harjoiteltu vähän pidempään. Soittajan sormissakin oli vähän enemmän vauhtia, kuin mitä oltiin harjoiteltu, mutta kyllä me jotakuinkin pysyttiin mukana, ainakin melkein!
Valssattuamme ensimmäisen säkeistön ja kertosäkeen kaikki sitten muuttui. Jonathan laittoi leikin poikki ja käski Jenniä lopettamaan. Tämähän siis onnistuttiin ajoittamaan ihan täydellisesti, sillä Jonathan oli juuri aiemmin mennyt sekaisin askelissaan, joten keskeytys näytti ensiksi ihan aidolta. :)
Olimme harjoitelleet Jennin kanssa pari kertaa aikaisemmin ja pyysimme häntä näyttämään erittäin ärsyyntyneeltä, että hänet keskeytettiin. Minunkin olisi pitänyt näyttää yllättyneeltä ja ärsyyntyneeltä, mutta minkäs teet kun hymyilyttää niin paljon! :D
Sen verran oli siippani hermostuksissaan, että aloittaessamme yllätystanssin olimme jo kaksi askelta myöhässä ja missasimme ensimmäisen kädestä kiinnioton sivuaskeleissa heti perään. Hyvä puoli tässä kuitenkin oli, ettei kukaan tiennyt mitä odottaa, niin vieraat eivät tienneet mikä meni pieleen.
Yllätystanssillamme on oikeastaan myös tarina. Se on opeteltu suoraan televisiosarjasta "How I met your mother", missä Robin ja Barney tanssii kyseisen tanssin ollessaan vieraana häissä Clevelandissa. Barney sanoo tanssin alussa "Let's show Cleveland how it's done" ja saman sanoi Jonathan ennen tanssia, muuttaen tietysti Clevelandin Halmstadiksi.
Aloitimme katsomaan kyseistä tv-sarjaa jo ensimmäisillä kerroilla kun tapasimme. Siitä tuli sarja, jota katsoimme vaan yhdessä ja meillä alkoi olemaan jo oma huumori sarjaan liittyen. Siitä tuli siis "meidän juttu".
How I met your motherin viimeisellä kaudella Barney ja Robin valmistelevat häitään ja katsoimme viimeisen kauden samoihin aikoihin omien häidemme valmistelujen kanssa. Monet lentävät lauseet joita hoimme viimeisien kuukausien aikana on siitä sarjasta. Puhumme keskenämme englantia, joten ne on aika helppo sisällyttää keskusteluihin. ;)
Ihan samalla tasolle koreografian vaikeudessa emme voineet mennä kuin sarjan hahmot, sillä minun puvun kanssa en voinut pyörähdellä lattiatasolla ja Jonathan ei voinut liukua luokseni lattiaa pitkin, mutta hieman muuttelemalla koreografiaa saimme sen kuitenkin muistuttamaan jotakuinkin alkuperäistä.
Jenni avitti vielä sen verran, että hän asetti tuolin tanssilattialle poistuessaan lavalta, jotta saatiin loppukoreografia suoritettua. Bändin pojilla kävi vaan pieni virhe, sillä he katkaisivat musiikin liian aikaisin, vielä kun meillä oli koreografiaa jäljellä. Onneksi he tajusivat laittaa sen uudelleen kuitenkin päälle, kun me vain jatkoimme sitkeästi tanssimista.
Tässä vielä kännykällä kuvattu video tanssistamme.
Huomioikaa, että emme osaa tanssia, joten ylenpalttista kritiikkiä ei saa antaa! ;)
Tanssimme jälkeen oli hetki vapaata tanssiaikaa myös vierailla, mutta emme ottaneet mitään virallisia anoppi-appiukko tansseja vaan siirryimme suoraan hieman menevämpään tanssimusiikkiin.
Hetkeä myöhemmin meillä oli vielä yksi ohjelmanumero ennenkuin Toast Madamien työtehtävät olivat ohi ja vieraat pääsivät vapaasti tanssimaan ja nauttimaan baarin antimista.
Jatketaan siitä taas ensi kerralla! :)
