Sivut

perjantai 30. toukokuuta 2014

Hääpuku

-Suvi

Ajattelin alkuun, etten näytä vilaustakaan blogin puolella hääpuvustani, mutta enhän mä malta olla mitenkään päin, joten näytän vain jotain ihan pientä.

Olen huomannut hääryhmissä katsoessani, että mä luon aina jonkinlaisen mielikuvan siitä millainen hääpuku jollekkin tulee. Joskus mee ihan nappiin arvaukset joskus ihan päin honkia.





Mä tykkään tuosta puvusta niin paljon, että voisin kävellä se päällä aina vain ja jatkuvasti. Tää taitaa olla sitä todellista materialismi onnellisuutta. En tiennyt että hääpukuun voi ihastua oikeasti niin paljon.

Se että kaikki sanoivat "sen oikean kyllä tunnistaa" kahdessa asiassa minulle aiemmin. Ensimmäinen oli sen oikean löytäminen, miehekkeen siis tai no siihen aikaan poikaystävän ja toinen oli hääpukuun viittaus.

Näissä molemmissa se pitää paikkaansa. Sen oikean tunnistaa.



Loppuun vielä nämä söpistely balleriinat löysin niinkin siististä kaupasta kuin Megamarket. Käytiin Keuruulta hakemassa T:n veli lomille intistä ja nää oli vaan ihan pakko saada. Hintaakin oli 9,90€ eli eipä päässyt matti kukkaroon. Nyt kuitenkin kävi niin hassusti, että nämä kenkuliinit muuttuivat polttareissa harmaiksi, joten ei muuta ku kengät pesuun ja toiset ostamaan jos eivät putsaannu. :)


Ai niin, häihin enää kaksi viikkoa ja päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti