Sivut

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Hääpuvuille sovitusmaksu?

Törmäsinpä todella mielenkiintoiseen artikkeliin. Häät.fi keräilee mielipiteitä siitä, pitäisikö hääliikkeiden alkaa periä sovitusmaksua, joka hyvitettäisi sitten puvun hinnasta ostopäätöksen jälkeen.


Tätä perustellaan muun muassa sillä, että Suomessa puvut on hinnoiteltu yleisesti ottaen niin matalalle, että myytyjen pukujen katteella on vaikea kattaa myyntihenkilöstön työtä. Ja työtä on paljon, sillä ostaja kiertää yleensä usean liikkeen ennen ostopäätöstä. Hän siis kerää noin 150 euron arvosta asiantuntevaa palvelua, kunnes jonkun kassa kilahtaa.

Luonnollisesti yrittäjät ovat asiasta montaa mieltä. 
"Mielestäni sovitusmaksun ottaminen kannattaa aloittaa, mutta vain jos kaikki liikkeet – isot sekä pienet – ryhtyvät siihen yhtä aikaa. Sovitusmaksu karsisi varmasti ainakin huvikseen sovittelijat ja mysteerishoppaajat. Tosissaan pukua etsivät saisivat kyllä todellakin rahalleen vastinetta, ensinnä myyjän palvelussa ja sitten vielä hyvityksenä ostoksen loppusummasta tai lahjakorttina. Tämä kannustaisi kaikkia liikkeitä antamaan parempaa palvelua kun olisi selvää, että kaikki sovittajat ovat tosissaan. Kenellekään ei olisi varaa nirsoilla asiakkaiden suhteen. Pelkkä pukujen katselu tulisi tietenkin jatkua ilmaisena." Sari S

"Ymmärrän yrittäjien ajatuksen asian suhteen, mutta kuluttajana ja asiakaspalvelun ammattilaisena en kannatta sovitusmaksua. Mielestäni asiakaspalvelun tulee kuulua tuotteen hintaan, joten yrittäjien tulisi hinnoitella tuotteensa niin, että bisnes siihen kuuluvien kulujen kanssa on kannattavaa." Niina K


Minussa tämä herätti hyvin monenlaisia ajatuksia; tottakai ymmärrän periaatteen. Tästä syystähän mekin perimme provision lisäksi käytetyistä hääpuvuista myyntipalkkion; vaikka pukua ei kukaan ostaisikaan, käytän todennäköisesti sen sovittamiseen, ompelukonsultaatioihin jne omaa työaikaani hyvinkin paljon. 


Mutta omalla kohdallani en kyllä tällaiseen lähtisi. Ja mikäli haluttaisi kaikkien liikkeiden - isojen kuin pienienkin- ottavan saman toimintamallin käyttöön, tulisi minulle kyllä ongelma.

Ensinnäkin uutena yrittäjänä, jokainen sisään astuva asiakas on minulle arvokas. Tottakai minä myyn myös somisteet koristeet ja muut tarvikkeet, joten vaikka useiden ja useampien sovitusten jälkeen puku jää myymättä, toivon että asiakas pitää meidät korvan takana muita tarvikkeita shoppaillessaan.

Jos käytettyjen pukujen sovittaminen olisi ilmaista, mutta uusien maksullista - mitä siitäkin tulisi?

Minä työskentelen kaupallani yksin. Vaikka otankin vastaan sovitusaikavarauksia, toivon jokaisen asiakkaan ymmärtävän että välillä joudun juoksemaan kassalle palvelemaan toisen asiakkaan. Minusta periaatteellista olisi, että maksettu sovitusaika olisi täysin pyhitetty tälle asiakkaalle.
Maksua ehdoteltiin, sillä liikkeiden on tällä hetkellä vaikea maksaa tuntityöntekijöilleen. Tämä järjestely vaatisi minulta tuntityöntekijää.

Olisiko sovitusmaksu per aikamääre vai per puku? Vai per käynti? Olen pieni yrittäjä, minun pukuvarastoni kalpenee suurien kauan toimineiden liikkeiden rinnalla, ja mikäli maksullisesti pitäisi sovittaa, uskoisin monen valitsevan tehokkaasti suurimman valikoiman omaavan liikkeen. Suomalainen ajattelutapa on varmasti se,että puku valitaan nyt täältä, mistä on maksettu (=tunnistan ainakin itseni tästä.) Tämä asettaisi pienyrittäjän epäedulliseen asemaan muihin nähden. 


Jos sovitusmaksu taas olisi per puku, pitäisi minunkin luopua neuvostani "sovittamalla tiedät, mikä puvun malli imartelee sinua, ja saatat yllättyä" Olen aina ollut sitä mieltä, että pelkkiä kuvia katsomalla ei tiedä, onko merenneito- tai pöyhkeä prinsessamalli juuri sinun. Kyllä se täytyy nähdä päällä - ja näin koemmekin täällä monia ihmeiden hetkiä kun kaikki ennakkoluulot karisevat ja joku huomaa pitävänsä tylliunelmasta, jota ei ikinä uskonut päällensä kiskovansa. Olisitko myyjän ehdotuksesta mennyt tyllin kiskomaan niskaasi, jos olisin sanonut että sen sovitus maksaa sitten vitosen?

No, jutun tarkoitus oli varmasti enemmänkin herätellä arvostamaan ammattikunnan  työtä :) Heitä, jotka jaksavat päivästä toiseen innostua kun joku löytää sen unelmiensa puvun, ja auttaa neuvoa, konsultoida. Mutta kannattava myynti täytyy tehdä myymällä - asiakaskokemus, hinnoittelu, tuotepäätökset, lisämyynti.. Se iänikuinen markkinoinnin abc (4P). 
Ja herätellä asiakasta - kierrätkö morsiuskauppoja tunteja sovitellen rupatellen arvioiden vain tarkoituksenasi tilata replica kiinasta? Minun omatuntoni naputtaisi.

Monipiippuinen juttu - Mitä mieltä?

2 kommenttia:

  1. Meidän hääbudjetissamme vaatteet kuuluivat pihistä-listalle ja siksi oma mekkoni on vuokrattu. Jos sovitus siis olisi maksullista, olisin valinnut liikkeen, jossa on eniten valikoimaa ja pinnistänyt itsestäni päätöksen irti ensimmäisellä kerralla. Maksu laittaisi siis oitis pienemmät yrittäjät heikompaan tilanteeseen. Toisaalta juuri pienille yrittäjille siinä olisi hyvä tilanne, jos sovitusaika maksaisi vain isoissa liikkeissä ja pienet sen sijaan tarjoaisivat mahdollisuuden ilmaiseksi. Tätä tosiaan voi lähestyä hyvin monesta näkökulmasta, sillä itse pääsin sovittamaan mekkoani aikataulujärjestelyjen hankaluuden vuoksi myös pukuvuokraamon aukioloaikojen ulkopuolella ja ymmärtäisin hyvin, jos siinä tilanteessa liike olisi halunnut pyytää erillistä sovitusmaksua. Ymmärrän sovitusmaksun pointin, mutta minusta se herättää myös laajemman kysymyksen siitä, missä menee työhön automaattisesti kuuluvan asiakaspalvelun raja ja kuinka kauan voidaan puhua palvelualasta sanan nykyisessä merkityksessä, jos maksuja ruvetaan hivuttamaan niille saroille, jotka ainakin ennen ovat kuuluneet osaksi asiakkaan pakettiin ja myös ammattilaisen palkkaan ja tehtäviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - uskon että suurin osa suomalaisista jakaa ajatuksenkulkusi tuossa päätöksenteossa.

      Kirjoituksessa kun puhuttiin siitä,että kaiken kokoisten yritysten pitäisi sitoutua tähän toimintamalliin samaan aikaan. Olisihan se ikävää tehdä tuonlaisesta maksusta markkinointtivaltti "tule meille - ei sovitusmaksua".

      Poista