Sivut

lauantai 5. tammikuuta 2013

Viimeinen rutistus

Huoh,että on ollut raskaat pari päivää! Aamusta iltaan yhtä sahanpurua, pahviroskaa, Ikean kuusiokoloavaimia ja huonoa kahvia pahvimukista. Mutta tila alkaa olla viimeistä siivousta ja hyllytystä vaille valmis! Oman miehen lisäks ihanat ystävät, isä-pappani ja pikkuveljeni ansaitsee suuret kiitokset poraamisesta sahaamisesta kantamisesta kokoomisesta josta en olisi itse selvinnyt.

Sovituskopin peilit kaipaavat vielä ripustajaa
Kohdevalot saatu toimintaan myöhään illalla
Taulut alkaa olla paikallaan, enää puuttuvat itse tuotteet
Huomenna hyllytetään, hinnoitellaan ja laitetaan atk-puoli kuntoon! Maanantaina varmasti on vielä paljon kaikkea pientä hoidettavaa, mutta yritän myös pitää vähän vapaapäivää ja levätä, ennenkuin tiistaina se sitten alkaa :) Ensimmäiset nettikaupapostitukset lähtevät matkaan. Nettikaupan sain auki tänään, ja ensimmäiset tilaukset tuli heti! Antakaa anteeksi mahdolliset alkuvaiheen fibat, ja ottakaa rohkeasti yhteyttä jos tulee mitä tahansa ongelmia vastaan! 

Eli tiistaista alkaen aukioloaikamme Rautatienkadulla ovat: 
Ti-Pe klo 11-18 
La 10-16 
Su-Ma Suljettu (tai sopimuksen mukaan)

Ensimmäinen johtoryhmän kokous 2.1. remonttipoikien kanssa.
Asialistalla muun muassa sosiaalinen vastuu ja virman saunailta.

2 kommenttia:

  1. Eilen "eksyinkin" tuonne nettisivuillesi ja olen kyllä tosi innoissani tästä sun liikkeestä. Vaikka matkaa onkin se 150 kilometriä, tulen silti mielummin asioimaan Tampereelle kuin esim. Helsinkiin! Jesjes! Toivottavasti vaan puoti pysyy pytyssä myös niin kauan että minä ennätän sinne. ;) En kyllä näe syytä, miksi ei pysyisi! :) Häpeäkseni voin myöntää, että suurin innostus tuli noista aasiantuonti-puvuista joita saa sinun kautta ostettua... :D

    VastaaPoista
  2. Jee tervetuloa! :) Olen saanut tosi positiivista palautetta siitä, että olen päättänyt myös noita halpoja tuontipukuja välittää. Koska ihan totta monella on suuri kynnys itsekseen niitä tilata tullata yms, ihan vaikka vaan kielimuurin takia. Ja näissä esiintyy joskus laatuongelmia, ja niiden selvittely merten taa on aina oma projektinsa. Kyllä tällaiselle palvelulle selvästi oli tilausta, morsiamen ei tarvitse huolehtia itse mistään :)

    VastaaPoista