Sivut

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kaunein rakkauslaulu

Monessa blogissa on tänään kirjoitettu musiikista, kauniista lauluista, lyriikoista. 
Nopealta kuulemalta kaunis sanoitus voi tarkemmin luettuna kertoa kuolemasta ikävästä tai vaikka mistä - mikä on liian realistista, masentavaa, surullista itse kullekin? Voiko häissä soittaa Samuli Putroa, Laura Närheä.. jos sanoituksia oikeasti mietitään - saati sitten vanhoja klassikoita kuten Romanssi tai Nocturne? 

Suomalainen musiikki ja sanoitukset on melankolisia. Täysin onnellista rakkauslaulua on vaikea löytää, yleensä aihetta lähestytään aina ikävän tai menetyksen kautta. Minä jos joku tämän tiedän, sillä omaa konkreettista verenperintöäni on usein kaikkien aikojen surullisimpien laulujen listalle yhä vain 70-luvulta nousevat Kasevan kappaleet (Kuunteleppa Tyhjää, Monen vuoden jälkeen, Kun maailma elää, Vanha mies, En päivällä sua nää, Ikävä...)

Jaan teille nyt hyvin henkilökohtaisen kappaleen, joka kertoo rakkaudesta, rakkauden tunteesta ihan vaan suoraan ja sellaisenaan ilman mitään ylimääräistä.


Tämän laulun on vaarini kirjoittanut meidän mummille, jonka kanssa ehtivät yli 40 vuotta elää yhdessä, saada 3 lasta ja 7 lapsenlasta. Sirpa-mummi kuoli noin vuosi sitten, sittemmin laulun avaussanat ja nuotit löytyvät hänen hautakivestään.

”Joku jota rakastan, joka joskus ymmärtää, on lähelläin, on lähelläin
Joku jota rakastan, joku jota haluan, on lähelläin, niin lähelläin
Kasvojansa hyväillen, sydäntänsä kuunnellen, kuin varoen
Silmät melkein itkien, sanojansa kuunnellen mä vaikenen, mä vaikenen”

Pidemmän tarinan löydät esimerkiksi täältä.

Me emme tiedä tarinoita, joita laulun tekijä sanoituksillaan kertoo.. voimmeko koskaan olla täysin varmoja mitä kirjoittaja on sanoituksellaan hakenut takaa ja mikä sen merkitys on? Tärkeintä on lopulta se, mitä kappale teille tarkoittaa, mikä merkitys sillä teille on. Laulun julkiseksi levyttänyt artisti varmasti on onnellinen jokaisesta ihmisestä, joka löytää laulustaan jotain itselleen tärkeää tai koskettavaa, ja haluaa vaikkapa kappaleen sisällyttää omaan suureen juhlaansa :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Hääpaikka: Ravintola Rustholli


Tämä postaus on ollut tulollaan jo pitkään, mutta viimein sain aikaiseksi. Pari viikkoa sitten sain asiakkaakseni pariskunnan, joka toivoi vielä ehtivänsä järjestää kesähäät 2013. No, ei muuta kun haaste vastaan, ja millä mäihällä - pariskunnan toiveet järven rannalla sijaitsevasta hiukan maalaishenkisestä juhlapaikasta täytettiin kun saimme peruutuksen johdosta varattua elokuisen lauantain heidän häilleen :)


Rustholli on kyllä omasta mielestäni hääpaikkojen aatelia - niin lähellä kaupunkia (vielä kaupungin bussien kulkureitillä, taksitolppa hyvin lähettyvillä..) mutta kuitenkin täysin luonnon helmassa. Sijainti: Tasanne/Kumpula/Olkahinen - mitä aluetta se nyt virallisesti onkaan. Ja tietysti kaiken kruunaa Näsijärvi ja tämä maisema.


 Katettu terassi - olisiko paperilyhdyt ja jonkinlaiset muumimaiset karnevaalivalot tänne mitään elokuisena iltana?




 Tunnelma sisällä on rauhallinen, ehkä ihan hiukan merellinen sinisen ja valkoisen sävyissä, mutta tätä tunnelmaa voi halutessaan häivyttää muunlaisella koristelulla. Mutta tietysti turkoosin sävyt ja meri/vesihenkiset koristelut sopisivat tänne myös hyvin!




Ja Vallesmannin pitopalvelun eväitä olen saanut itsekin maistella - tässä esimerkkiä ilta/yöpalasta ja salaattibuffetista:




Mums nam. Onko kellään Rusthollissa häitä tulossa? :) Mielelläni annan vinkkejä tai vastaavasti otan vastaan ideoita, kun nyt muutenkin suunnittelun tiimoilta pohdimme tilan käyttöä, pöytien järjestelyä ynnä muuta mukavaa. 

lauantai 4. toukokuuta 2013

Maalaishenkinen Karkkibuffa


Väreinä vihreä ja vaaleanpunainen.








Uudet ihanat naksupurkit nyt nettikaupassa!


Väriteemaan istui mukavasti muumi-patukat- lakut ja suklaat!
Sinkkiämpäreihin on pyöritetty pitsireuna, jonka voisi halutessaan ottaa pois tai vaihtaa vaikka oman väriteeman satiininauhaan.




Uusia PolkaDot - paperipillimixejä ja vuokrausvalikoiman ihanat ämpärit!


Bilar-karkit!


 Ilmapalloilla kaikista helpoin tausta karkkibuffalle - hauska, värikäs ja erottuva!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Keväistä vihreää


Dunin limenvihreä kaitaliina, Jukka Rintalan Orkidea-lautasliinat, Vaaleanpunaisia JustMarried-karkkeja ja uudet ihanat PolkaDot-mix paperipillit.




Keväiset gerberat.





Yksinkertaista, keväistä ja kävisi vaikkapa kevään valmistujaisiin :)

Huomenna karkkibuffaa teemaväreissä - vihreä ja vaaleanpunainen!