Sivut

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Karkkibuffet


Makeaa huomenta, toivottelee Suvi!

Nyt päästiin hääjärjestelyissä siihen vaiheeseen, että olisi aika valkata karkkibuffettiin karkkeja, eipä niitä vielä tilata/osteta, mutta helpottaa kummasti, kun valitsee jo etukäteen mitä pitää tilata/ostaa. Mä itsekseni niitä jo olen selaillut, mutta kohta käy niin että koko buffettia ei tule, kun kaikki karkit olisi niin hyviä sinne ja ihan kaikkia ei kuitenkaan voida ostaa.


Meidän vieraslistalla on hieman päälle sata nimeä. Karkkejen määrästä ei ole mitään hajua, mutta oletettavasti ostetaan semmoinen 20-30kg, niin riittääpähän ainakin. Tuohan tekee siis 200g-300g vierasta kohti, joten luulisi riittävän. Kuulostaa ihan järkyttävälle määrälle ja sitä se varmasti onkin.

En osaa edes hahmottaa sitä, koska noh, eipä ole tullut koskaan vastaan sellaista määrää karkkia. Tai no kaippa jossain karkkikaupassa, mutta tiedättehän mitä tarkoitan?

Karkkejen määrän ja makujen lisäksi mua vähän mietityttää tuo karkkibuffet pöytä. Miten se koristeltaisiin? Mikä olis siinä se the juttu?

Karkkibuffetin astiat meiltä löytyy valmiina. Ja sen verran olemme suunnitelleet, että otetaan "vähän jokaiselle jotakin" periaatteella. Suklaata, lakua, salmiakkia ja hedelmäkarkkeja.
Ollaan katsottu karkkeja lähinnä Urjalan makeistukun sivuilta. Ja koska jokaisella on oma maku, mä haluankin kysellä teiltä hieman.


Mitkä karkit on teidän lemppareita? Jos olisitte itse vieraana, mitä karkkeja haluaisitte karkkibuffetista ehdottomasti löytyvän? 


Karkkejen lisäksi olemme ajatelleet, että ehkäpä sinne voisi laittaa myös poppareita ja Luomu maissinaksuja. Häihin kun on tulossa myös ihan pieniä lapsia (tai no sanotaanko, että on toivottavasti tulossa), niin Luomu maissinaksut voisi maistua.

Ehkä te voitte nämä jutut kertomalla helpottaa hieman meidän pohdintoja karkeista ja määristä. Niin ja itse olen sitä mieltä, että mielummin liikaa, kuin liian vähän. Luulen, että vaikka karkkeja jäisi, saa niitä sitten menemään vaikka sisarusten mukana kavereille tai jotain.


8 kommenttia:

  1. Kaikki menisi kyllä! :D mutta lemppareina kaikki suklaajutut, hopea toffeet, ässä mix ja turkinpippurilakut. :) ai kun tuli karkkinälkä!

    VastaaPoista
  2. Meidän karkkibuffettiin tulee yhteensä kuutta erilaista karkkia + lakupatukoita. Meiltä löytyy lakua parissa erissä muodossa (meidän lempparia), fudgeja, salmiakkia, toffeeta ja hedelmäkarkkeja. Karkkia on varattu 150g/vieras, minkä luulisin riittävän :) Syöhän vieraat kunnon ruuan ja jälkiruuan ennen karkkeja, itse en ainakaan sen jälkeen jaksaisi syödä mitään megaluokan karkkipussia. Toki mieluummin liikaa kuin liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Ei niitä kaikkia karkkeja tarvitse juhlapaikalla syödä, vaan vieraat saavat ottaa pussillisen mukaan. :)

      Poista
  3. Meinaatteko ostaa kääreettömiä karkkeja ja hankkia sitten karkkibuffettiin jotkut kauhat? Me ollaan itse harkittu, että ehkä tyyliin täytetään yksi matkalaukku sekalaisilla kääreellisillä karkeilla ja meinasin myös, että max. 100g/vieras, mutta tuo karkin määrä riippuu tietysti siitä, miten suuri rooli karkkibuffetilla on juhlissanne. Meillä se olisi pikemminkin sellainen ekstra, jos se edes tulee. Käärrellisistä tulee mieleen ne oranssit lätkäkarkit (jotka eivät sovi mihinkään väriteemaan), dumlet ja mariannet. Kääreettömistä turkinpippurit, merkkarit ja missä x:t (joita ei enää myydä missään).

    Muista osallistua blogiarvontaan: http://vintage-punk-rock.blogspot.fi/2014/04/blogiarvonta-60-euron-edesta-lumenea.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääreettömiä ostetaan oletettavasti ja kauhatkin on hankittuna. :)
      Karkkibuffetin haluaisin olla se "THE JUTTU" :)

      Poista
  4. Suklaata :) itse ajattelin valita suurin osa karkeista teema-värien mukaan.
    -E-

    VastaaPoista