Sivut

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Hääyön hotelli

Ida kirjoittelee:

Pääsiäisen aikaan ajellessamme Tampereelle vanhempia tapaamaan, päätti sulhanen, että hääyön hotelli varataan nyt. Myöhemmäksi sitä ei enää jätetä! Sulhaseni sanoi, että saadaanpahan vetää taas yksi asia To Do -listasta yli. Ja ihana tunnehan siitä tuli, yksi asia vähemmän hoidettavana.

Olimme etukäteen päätynyt jo vanhaan ja historiaa täynnä olevaan Hotelli Tammeriin. Historia on minua aina kiinnostanut. Haalin lukiossa kymmenen vuotta sitten kaikki mahdolliset historiankurssit ja kirjoitin sen ylioppilaskirjoituksissa. Hotelli Tammerissa meitä viehättää sen erilaisuus. Olemme vuosien saatossa reissuillamme valinnut aina mielummin moderneita ja uusia hotelleita. On siis ihanaa saada tälläkin tavalla hääyöstä erityinen hotellin ollessa hyvin erilainen.


Tammer on kauniisti sisustettu vanhoja antiikkihuonekaluja käyttäen. Hotellin henkilökunta oli todella ystävällistä ja ottivat meidät hymyillen vastaan.

Hotelli Tammer on rakennettu vuonna 1929. Tämän pohjoismaista klassismin tyyliä edustavan hotellin on suunnitellut kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer (1890-1962). Hotellin huoneet ovat saaneet nimensä kuuluisista vierailijoista kuten C. G. E. Mannerheim ja Juri Gagarinin.
Grand Hotel Tammer kuuluu nykyään Sokos Hotels -ketjuun, sieltä saa siis kätevästi myös S-etupisteet. Tammer on Museoviraston suojelema ja täten sitä on remontoitu vanhaa kunnioittaen. Vuonna 2009 se peruskorjattiin nykyiseen upeaan ulkomuotoonsa.

Hintoja hääyöllemme 6.-7.9.2014 kun hakukriteerinä oli parivuode:

Solo Queen 140,00

Viihtyisä ja viehättävä kahden hengen huone, jossa on parivuode ja taulu-TV. Kaikissa huoneissa on suihku ja parkettilattia.






Solo Up King 165,00

Tammerkosken historiaa huokuvassa Solo Up -huoneessa on leveä parivuode unia varten. Kaikissa huoneissa on suihku ja parkettilattia.






Supreme Solo King 175,00

Historiallisen hienot ja tilavat Supreme Solo -huoneet sijaitsevat pääosin hotellin kulmissa. Huoneessa on leveä parivuode sekä parkettilattia ja osassa huoneita on alkuperäisiä antiikkihuonekaluja. Marsalkka Mannerheimilla oli tapana yöpyä hotellissa aina Tampereella vieraillessaan ja yksi huoneista onkin nimetty hänen mukaansa. Historia yhdistyy nykypäivään moderneilla mukavuuksilla kuten taulu-TV, kahvin ja teen keittomahdollisuus sekä kylpytakit.




Tammerkoski Suite 240,00

Tammerkosken kaunottaren Juniorsviitit on nimetty arkkitehti Bertel Strömmerin ja ravintoloitsija Alexander Adlivankinin mukaan. Sviittien varusteina on taulu-TV, kahvin ja teen keittomahdollisuus sekä kylpytakit. Molemmissa sviiteissä on leveä parivuode , oma parveke ja parkettilattia. Huoneissa on runsaasti oleskelutilaa tai vaihtoehtoisesti siellä on mukavasti tilaa perheelle sillä huoneeseen voidaan pedata lisävuode kahdelle lapselle tai yhdelle aikuiselle.



Gagarin Suite 240,00

Avaruudessa ja Grand Hotel Tammerissa vierailleen Juri Gagarinin mukaan nimetty sviitti. Tämä sviitti muodostuu kahdesta huoneesta, jotka on osittain sisustettu alkuperäisillä antiikkihuonekalusteilla. Varusteluun kuuluu oma sauna , kylpytakit, kahvin ja teen keittomahdollisuus sekä taulu-TV. Sviitissä on parivuode ja parkettilattia.






Me majoitumme Marski huoneeseen (kuva yllä), haaveideni mukaan. Supreme Solo King tasoinen huone miellytti meitä ulkonäöllisestikin eniten. Tämän huoneen valitessamme luovuimme ensin kovasti houkutelleesta parvekkeesta, totesimme sen kuitenkin tarpeettomaksi rahareijäksi. Ensimmäisenä päivänämme avioparina saattaa esimerkiksi sataa vettä eikä parvekkeella ole silloin mitään virkaa. Lisäksi laskeskelimme, että parvekkeesta maksaisimme Marski huoneeseen verrattuna 75 euroa lisää. Ei siis kannata. Jes ihana tunne kun pääseekin budjetoitua summaa paljon halvemmalla.

Love, Ida

Kuvat ja lähteet: Täältä ja täältä

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Polttarit vol1

-Hanna-
Perjantaina minut yllätettiin täysin. Käymme usein parin työkaverin kanssa ulkona syömässä ja niin meidän piti tehdä myös viime perjantaina. Meillä oli puhetta, että mennään vaan kolmisin, kun yksi meidän vakiporukasta oli estynyt. 

Aloin perjantaiaamuna jankkaamaan, että eikös me voitais vaihtaa paikkaa mihin ollaan menossa, sillä siellä missä pöytä oli varattuna on vaan Jenkkiläistä roskaruokaa hieman hienommin aseteltuna ja koin, että halusin syödä terveellisemmin. 

Tytöt kuitenkin halusivat ehdottomasti sinne ja minä pitkin hampain suostuin. Toinen näistä illastajaystävistäni treenaa myös samalla salilla ja sovimmekin treenaavamme ensin yhdessä ja menevämme kimpassa ruokapaikkaan kun kolmas henkilö menisi sinne jo etukäteen.

Tullessamme ravintolaan ja nähdessäni, että ystäväni pöydässä istui hyvin paljon väkeä. 
En ensin ymmärtänyt mistään mitään vaan aloin jo sisään astuessa naputtamaan, että eikö ne nyt voineet antaa meille omaa pöytää, että eikö täällä nyt vapaita pöytiä ole. Pitääkö meidän tosiaan istua jonkun seurueen kanssa samassa pöydässä. 
Mukanani tullut ystäväni rauhoittelo vaan, että tule nyt sieltä ja hieman lähempänä tajusin, että nehän olivat kaikki meiltä töistä! :D



He päättivät siis pitää pienimuotoisen polttarijuhlan kolmiottelulla ja hyvällä ruoalla sekä juomalla höystettynä. Yhteensä meitä taisi olla 15 henkilöä matkassa mukana. Muodostimme kaksi joukkuetta ja kisailimme ilmakivääriammunnassa, jousiammunnassa ja renkaanheitossa. Tietysti minun joukkueeni voitti! :P






Hauskaa oli ja ilta loppui sopivan aikaisin, ettei koko lauantain häävalmistelut menneet ihan harakoille.




"Voittajan on helppo olla Cowgirlprinsessa ;)"

Keskiviikkoiltana lähdenkin sitten Suomeen polttareihin vol2. Sainkin jo Suomikaasoltani listan tavaroista mitä minun pitää ottaa mukaani pakatessani ja jo nyt olen hyvin skeptinen mitä tuleman pitää!! :D :D

Tässä esimerkkiä siitä, mitä listassa luki:
" Pakkaa henk. Koht. tavaroiden lisäksi matkaan seuraavat tuotteet:
Villasukat
 Aurinkorasva
 Taskulamppu
 Kansainvälinen ajokortti
 Uikkarit (ei ehkä kannata ottaa ihan niitä parhaimpia)
 Hakaneuloja
 Teippiä
 Ulkoiluasu
 Pyjama
 Pikkuisen tyhjää tilaa
 Ota yhdet ns. edustavammat tummat urheiluvaatteet.
Toiset urheiluvaatteet mitkä ovat rennommat.
Sisäpelikengät
 Vähän hippasvaatetta."

Mihinköhän mä joudun????? :D

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Aitassa tapahtuu


-Hanna-

Viimeiset pari viikonloppua on nyt hääritty meidän juhlapaikkaa valmistelemassa. Tässä tulee nyt varsinainen kuvapläjäys meidän touhuista! :)

Lähikuvassa sulhasen rakentamat pöydät - rakastan tuota karheata pintaa.

Maatilalla ei edes pöytien siirtoa tehdä ilman kunnon välineitä! ;)

Pöydät ovat saapuneet juhlapaikalle! :)

Meillä on vähän eri näkemykset siitä tuleeko pöydät suoraan vai tällaiseen kaarevaan järjestykseen. Tässä sulhasen näkemys.
Baari on nyt valmis... koristeet puuttuu!
Jonathan rakensi oikein pöydän baarimikoille työskentelyä varten

Lavan rakennusta bändiä varten
Työmies poseeraa
Koristeiksi otimme alas vintiltä vanhat hevosvaunut

Nurkasta löytyi kiva paikka niille. Täytyy vaan vähän koristella niin saadaan tästä mukava lahjapöytä

Maitosäiliö toimii loistavasti kaljojen ja siidereiden kylmäsäilytykseen, kun ladataan se täyteen jäitä

Olen vähän kahden vaiheilla pitäisikö tämä vanha mopedi pestä myös koristeeksi. Saapi nähdä :)
Vanhoja talikoita ja lapioita ajattelin myös laittaa koristeeksi juhlatilaan.
Joku saattaanee muistaa kun viime joulun jälkeen ostettiin lipputankovalot alennuksesta.


Nyt niitä sitten asennellaan kattoon ystävien avustuksella. Olihan homma selvittää nuo narut. Pari tuntia vierähti keposeen.


Apureille kahvitauko ja samalla tulu testattua muffinsireseptiä häitä varten.

Täytyhän niitä jo kokeilla vaikkei ne paikoillaan vielä olekaan.

<3 Niin kauniit valot, kun saamme vaan kaikki aseteltua samalla tavalla. En malta odottaa.

Perjantaina työpaikan tytöt piti minulle yllätyspolttarit ja ylihuomenna olisi tarkoitus lentää Suomeen! Kiirettä pitää, mutta ajattelin ehtiä vielä postaamaan polttareista ennen lähtöä!
Mukavaa viikonalkua!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Vihkisormus

-Hanna-
Kihlasormusta valitessa kävimme monessa eri liikkeessä katsellen monenlaisia eri sormuksia. Oli aika selvää, että haluan valkokultaisen , yksinkertaisen sormuksen muutamalla upotetulla timantilla. Jo ensimmäisessä paikassa silmäni nauliintuivat tuohon Schalinsin kauniiseen modernin klassiseen leveään sormukseen kahdella timantilla. En saanut sitä enään mielestäni ja myöhemmin kävimmekin sen sitten tilaamassa samalla kuin myös sulhaselle aikalailla samantyylisen Schalinsin kihlasormuksen.

Uunituoreet kihlasormukset

 Samalla kerralla, kun ostimme kihlat näin inspiraatiokuvan sormuksestani, Schalins Passion Tindrasta, yhdistettynä toiseen passionsarjan sormukseen ja se kuva ei ole verkkkalvoltani kulumallakaan ajan saatossa hälventynyt. Odotin lähestulkoon ihan viime tippaan varmuuden vuoksi, jos muutan mieltäni, mutta ei. Se se on!

kaunis ja kiiltävä kihlani ensimmäistä päivää sormessa

Rakastan isoja kruunullisia timanttisormuksia, mutta työssäni laboratoriossa, sellaisen kanssa oleminen olisi sula mahdottomuus. Siksi tällainen yksinkertainen combo toimi ehdottomasti parhaiten!


 Schalins Passion Tindra 0,10 CT ja Passion 237-2.51.15 0.15CT

Kävimme Guldfyndissä, joka vastaa täysin Suomessa Kultajousea (sama ketju ehkä), koska meillä oli sinne -25% alennus. Ilmeisesti he myivät sormusta toisella nimellä, kuin muualla mikä oli mielestäni hieman outoa, mutta he lupasivat soittaa Schalinsille ja kysyä onko kyseessä kuitenkin täysin sama sormus ja olihan se. 


Olin niin hullun täpinöissäni eilen, etten tajunnut ottaa kuvia sormuksesta, mutta Schalinsin omat kuvat saanee nyt kelvata ennenkuin saan omat kuvat otettua! :) Sormuksen koon kanssa arvoin jonkin aikaa, sillä kihlasormukseni on nyt ehkä hieman iso. Otin kuitenkin vihkisormuksen lopulta samassa koossa, kuin kihlani. Täytyy sitten pienentää, jos ei kerta kaikkiaan onnistu elää sen kanssa! ;)

 Millaisia yhdistelmiä te olette rakennelleet?

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Häämenu

Ida kirjaa menua ylös

Pääsiäissunnuntaina kokoonnuimme perheeni kanssa pääsiäisaterialle, samalla testailimme hääruokia. Tarkoituksena oli tutustuttaa sulhanen meidän lämpimään ruokavaihtoehtoon, possunposkiin. Hyvin maistui kaikille!

 

Pääsiäissunnuntain Menu a'la Äiti

Marinoidut kasvikset
Kookos uunijuurekset
Kermaperunat
Possunposket


Possunposket eivät ole ehkä ihan kaikista herkullisimman näköinen ruoka, mutta erittäin hyvää. Mureuden takaa lähes neljän tunnin aika uunissa.




Kookosmaitoiset uunijuurekset kuitenkin päädyimme muuttamaan häihin erilailla maustetuiksi uunijuureksiksi. Itse en kookoksen mausta pidä. Oli siis hyvä testata, saatiin pieni muutos aikaan.
Päädyimme toteuttamaan menun omien mieltymystemme mukaan, koska olisi haastavaa ajatella kaikkien vieraiden mieltymyksiä. Mahdollisten kasvissyöjien varalle lisäämme tarvittaessa esimerkiksi munakoisopaistosta.

Iltapala on vielä mietinnässä, ruokaa olemme päättäneet tarjota niin, että sitä ei jää illalle. Illalla syödään sitten todennäköisesti sulhasen toiveen mukaan voileipäkakkua sekä Pasin äidin valmistamaa herkullista suklaakakkua. Lisäksi tarjolla on nachoja ja salsaa. Karkki- ja sikaribaarit on avoinna koko illan ja yön.

Häämenu

 

Vihersalaatti
Pasta-broilerisalaatti
Marinoidut kasvikset
Perunat
Graavilohi
Lämminsavulohi 
Uunijuurekset
Kermaperunat
Paahtopaisti
Porsaanposket

Hääkakku
Karkkibaari

Sikaribaari

Iltapala

Love, Ida


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Paluu arkeen ja uusi tsemppi päälle!

Nina alkaa palailemaan pikku hiljaa arkeen...

Pääsiäinen meni sitten ihan totaalisesti vain löhöillessä ja herkutellessa. Nyt kun arki taas koitti niin mielessä kummasti pyörii sana "morsiusdieetti". Olen urheillut suhteellisen aktiivisesti viimeiset pari vuotta, mikä oli todella iso elämän muutos. Opiskelijaelämä meinasi alkaa näkymään kropassa ja tuli olo että pakko alkaa tekemään jotain hyvinvointinsa eteen. Paljon on kiloja pudonnutkin tänä aikana pikku hiljaa ja suht tyytyväinen olen nyt, mutta kuitenkin se edessä häämöttävä hääpäivä luo hieman paineita myös tällä saralla.

Tarkoituksenani oli vuoden vaihteessa, että jatkan samalla treenitahdilla mutta lisään hiemna lihaskuntoa ja keskityn ruokavalioon. Lihaskuntoa on tullutkin tehtyä, mutta se syöminen.... Ei oo menny ihan niinkun piti :D

Mikä siinä onkin niin vaikeaa... Vielä kun tietää kuinka hyvä ja energinen olo on kun syö hyvin...


Peli ei kuitenkaan ole vielä menetetty! Ja nyt pyhien herkuttelun jälkeen uudella tarmolla kohti terveellisempää ja energisempää elämää!

Painonpudotuksen suhteen tavoitteet ovat maltilliset n. -3kg, mutta vähän rasvaprosenttia pienemmäksi ja kiinteytystä. Suurin juttu on se, että kun liikkuu ja syö hyvin on olo hyvä ja itsevarma ja sellaisen olon haluan hääpäivälle!

Nyt siis vaaleat pastat ym. syrjään ja raejuustot ja vihannekset kehiin!


Tarkoituksena ei ole olla hääpäivänä jotain muuta kuin oikeasti on, vaan olla paras mahdollinen versio itsestään!


Oikein paljon tsemppiä kaikille kanssa morsioille olipa oma tavoite sitten mikä tahansa!




-Nina

Hääpuku

-Hanna-

Syystä, että olen tässä esitellyt kaikkia  muitakin morsiamen ulkonäköön liittyviä juttuja, on aika jutustella hieman myös hääpuvusta. Kuvituksena on erilaisia sovittelemiani hääpukuja, mtta mikään niistä ei ole SE puku! ;)


Minulla oli jo alusta asti täysin selkeä kuva siitä minkälaisen puvun haluan. Yksinkertainen, mutta koristeellinen. Tyylikäs, elegantti ja ehdottomasti pitsinen.



Olin päättänyt myös, että siihen en tule laittamaan älyttömästi rahaa. Olen aikamoinen alehaukka noin niinkuin ihan tavallistenkin vaatteiden suhteen. Kyllästyn vaatteisiin suht äkkiä ja mielestäni ei ole siksi järkeä laittaa hulluna rahaa yhteen vaatekappaleeseen, jota käyttää muutaman kerran.


Päädyin siis tilaamaan pukuni JJsHousesta. Löysin täydellisen näköisen puvun. Ainakin melkein. Pukuun kuului shamppanjan värinen vyö, jossa oli joitakin paljetteja, joista en pitänyt yhtään ja kaula-aukko oli tosi tukkoisen oloinen, mutta koska se oli niin halpa tiesin, että aion käyttää sen ompelijalla ennen hääpäivää. Joitain muutoksia siis voisi olla tehtävissä.


Halusin täysin pitsisen puvun laahuksella ja avonaisella selällä. Mitään kermakakkua en edes osannut ajatella, sillä se nyt vain ei ole minun tyyliäni. Kävin kuitenkin paikallisessa hääpukuliikkeessä sovittelemassa myös niitä buffipukuja, mutta siellä käynnin jälkeen oman pukuni sopivuus häihini vain vaihvistui.


Olen suhteellisen tyytyväinen pukuni laatuun. En odottanut ihan superlaadukasta ja olin varautunut, että sitä pitää korjauttaa. Muutamasta kohdasta pitsi oli vähän oudosti rispaantunut ja tummempi. Oletan tämän johtuvan koneviasta, kun pitsiä on tehty. tummempi sävyn voisi kuvitella johtuvan ompelukoneen öljystä, mutta ne on onneksi sellaisilla paikoilla puvussa, että ne eivät näy.


Tilasin mittatilauksena pukuni, mutta huomasin sen kotiin saadessani, että pukua pitää kuitenkin ottaa sisään sen verran, niin olisi kiva pudottaa painoa ennen häitä ja ottaa sitä sisään kerralla vähän enemmän. Nyt sitten 7 kiloa tiputtaneena kävin ompelijalla ja hän joutuu muuttamaan selkäosaa aika paljon, jotta se saadaan istumaan nätisti päälläni. Sinänsä vähän harmi, sillä se selkä oli juuri se asia miksi pukuun alunperin ihastuin, mutta nätti se tulee olemaan vielä kavennuksen ja pienennyksen jälkeenkin.


Ajattelin myös, että tarvitsen alushameen, jotta puku laskeutuu nätisti. Ostin alushameen ebaystä kympillä ja kun testasin sitä niin se näytti aivan kamalalta. :O
Näin jälkikäteen ajateltuna siihen pukuun ei vaan kuulu alushame. Sen kuuluu laskeutua valuvana. :)


Yhtenä iltana kun lupasin olla kuskina sulholle ja istuin kotona leffaa katsoen, päätin yhtäkkiä alkaa saksimaan itse pukuni kaula-aukkoa. Irrotin kaula-aukon ympäriltä sekavan reunapitsin ja siitä tuli mielestäni paljon paremman näköinen. Ehkä vähän hullu tempaus lähteä itse sörkkimään, mutta onneksi olen itse tyytyväinen lopputulokseen! ;)

ennen
jälkeen
Nyt sitten vielä kolme viikkoa, ennenkuin jätän puvun ompelijalle ja sitten odotellaan hääpäivää! Jännäää!!! :D Vielä ehtii ehkä kaksi kiloa tiputtamaan painosta, niin näyttää sitten erityisen kivalle hääpäivänä. ;)