Sivut

torstai 29. marraskuuta 2012

Before-kuvia myymälästä PART 1

Tähän nousee Something Oldin sovitustilat. Iso sovituskoppi jää kuvasta ulos vasemmalle, kuvassa näkyvälle paikalle tulee Lounge,jossa isot peilit puvun pyörittelyyn ja morsion makutuomarit mahtuvat myös istuskelemaan :) 


Loungesta tulee löytymään myös kaikkien edustamiemme mallistojen kuvastot, joita kaikki tulevat morsiamet ovat tervetulleita selailemaan! Vaikka mulla on tilaa yli sata neliötä, kaikki ihanat puvut ja asusteet ei mitenkään mahdu hyllyihin esille. Mutta kaikki yhteistyökumppaneidemme puvut, asusteet, korut ja muut tuotteet ovat kuitenkin kauttamme tilattavissa!

Varatkaa siis kalenteristanne aikaa alennusmyyntien lomaan alkuvuoteen tulla juomaan uuteen myymälään kaffet kaasojenne kanssa ja selaamaan läpi upeita kataloogeja :)



Lattia menee uusiksi joulukuun aikana. Heti oven edestä löytyy reilusti parkkitilaa :)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Koristekirjaimia


Askartelin tommoisia kivoja kirjaimia. Ihan vaan vaikka koristeeksi:) Nämä olisi kyllä ihania propseja vaikka valokuviin! Mustat pienemmät kirjaimet tein karkibuffettia ajatellen.



maanantai 26. marraskuuta 2012

Maanantain herätyksen hoitaa Fedex

Vaikka hiukkasen tuskailin noiden tullihommien kanssa aiemmin, nyt kun paketti saapui maapallon toiselta puolelta, voisin vaikka tilailla lisää kaikkea pientä ja hauskaa :)




 Key to my heart - pullonavaaja


9 pientä saippuaruusua lahjapakkauksessa


 Love beyond measure- mittalusikkasarja. 

Dash of kindness
A pinch of bliss
A spoonful of devotion
A heap of perfection


LOVE posliinisirottimet

Kaikki tuotteet ihanissa valmiissa lahjapakkauksissa. Kaikissa myös Thank You-kortti mukana, mutta mikäli käyttötarkoitus on muu kuin kiitoslahja, sen voi helposti nipsaista pois.

Nyt yritän keskittyä vielä hetkisen kouluun. Kypsyysnäyte tänään iltapäivällä, mutta ainoa asia mihin alan olla kypsä on tuo opinnäytetyön hiominen! Ostin muuten ihanan uuden Asuksen valkoisen läppärin työkäyttöön :) 


perjantai 23. marraskuuta 2012

Asioita jotka ärsyttää perjantaissa

Perjantai on huonoin (tekisi mieli käyttää vahvaa sanaa pa****) työpäivä tehdä mitään tai hoitaa asioita. Verovirastossa, Kelassa yms laitoksissa annetaan noin neljä kertaa seuraavan ihmisen numero, kunnes lopulta saat sen SINUN asian käsittelijän numeron. Ja kun siihen soitat, kertoo keskusneiti (joka alun alkaen aloitti tämän seuraavien numeroiden antamisen) että hän on lähtenyt jo viikonlopun viettoon!?

Se on vaan kehno kun yrität asioida eurooppalaisten yritysten kanssa, meinaan siellä ei ymmärretä, että valitettavasti täällä kylmässä kotosuomessa ei viikonlopun aikana nytkähdä yksikään asia mihinkään suuntaan. Ja että viikonloppu alkaa perjantaina klo 12.

Kiitos kun sain purkautua.

Ihanaa perjantaissa on se, että yritystietoni ilmestyivät sivuille tampereenhaamessut.com
Eli varaus vahvistettu ja siellä nähdään kaikki tulevat morsiot! :)
Toistaiseksi linkki omille kotisivuilleni ei toimi, mutta asia korjaantuu viimeistään ensi viikolla.
Something Blue - shoes

Lähti muuten tänään rapakon taa tilaus muutamasta kymmenestä hääpuvusta, kasasta laadukkaita alusvaatteita ja alushameita, blingbling-kenkiä, tiaroja, sukkanauhoja.....

torstai 22. marraskuuta 2012

Meidän häävalssi

Ajattelin, että tässä kun vielä eletään tylsää vaihetta liikkeen avaamisen kanssa, eikä minulla ole näyttää teille ihania pukuja, somisteita, kattauksia.. kaikki on vielä suunnitelman tasolla ja vähäkin pakattu pahvilaatikoihin.
JOTEN inspiroituneena teidän kaikkien ihanista blogeista, ajattelin palata teidän ja omaksi iloksi muistelemaan vähän meidän omia häitä elokuulta 2011.

Aloitetaan häävalssista, joka määritti meidän hääpäivän (sen on oltava elokuussa)

Elokuun häävalssi

Ensin olin ajatellut, etten halua perinteistä häävalssia lainkaan. Emme ole ollenkaan tanssivia ihmisiä, plus musiikkimakumme on kaukana mistään valssiin menevästä. MUTTA kun kuulin kaikkien aikojen uskomattomimman karismaattisimman idolini Ismo Alangon laulavan tämän valssin, se oli siinä. Kaiken mahtavan lisäksi tämän on säveltänyt ja sanoittanut A.W. Yrjänä, joka on karismaattisimpien muusikoiden TOP-listallani sijalla 3. (Ai kuka siinä välissä on? No Pauli Hanhiniemi tietysti.) 

Vaikka ette jakaisi mielipidettäni vanhojen pappojen karismaattisuudesta, kuunnelkaa <3 Sanat on uskomattoman kauniit.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tullausta

Moikka! Tänään päätin, ettei musta ainakaan mitään maahantuojaa tule. Tilasin Kiinasta ihan pienen määrän tavaraa ihan kokeilumielessä, että katsoisin kuinka hankalaa tai kallista se on. 1 kilon paketti pientä hauskaa tavaraa, tullaaminen kesti kaksi tuntia kun mukaan lasketaan aika jonottaa puhelinpalveluun etsien oikeaa tullikoodia fedding favour- pahvirasioille!! Ja ihan totta, se Tullin virkailijakin etsi sopivaa koodia varmaan puoli tuntia ja lopputulos oli joku "muotoon leikattu alle 10 cm tiettyä ja tiettyä materiaalia oleva pahvisekoite koottava kulho,rasia tai kori talouskäyttöön" ja sitten sama rumba kun etsittiin ei-aitoa-metallia oleville mittalusikkasarjoille koodia... 

No, toivottavasti joku tykkää ostaa Love beyond measure


Musta nää olis aika ihaa tupari- tai jopa häälahja. Huomenlahjaksi vaimolle en suosittele, saattaa välittää kaikessa ihanuudessaan silti väärän viestin :)

Saatavilla myös vieraslahjoiksi ruususaippuat:


Musta nääkin olis pöydässä tosi kauniit.

Ja näitä saatavilla sitten nettikaupan ja liikkeen auettua rajoitettu määrä, sillä en ihan äkkiä halua keskustella sen tullinaisen kanssa uudestaan :D

tiistai 20. marraskuuta 2012

Hassuttelua ja lahjatavaraa

Tänään olen viettänyt päiväni ihanan krääsän (anteeksi tavaran ahkera valmistaja, mutta sana on kuvaava) keskellä. Kävin ottamassa influenssarokotteen, ja vasen käsi tuli kyllä sairaan kipeeks (sairaanhoitaja kyllä neuvoi ettei tulis niin paljon jos pitäis sen käden rentona eikä puristais hauista kun fitnesskisoissa...mutta minkä sille neulakammolleen voi) ! Joten mitäpä sitä muuta voi tehdä kuin istua lueskelemassa kuvastoja ja surffailemassa. Tahdon ehdottomasti tarjota liikkeessäni myös lahjatavaraa, kuten kiitos- ja huomenlahjoja, sekä hauskoja polttarijuttuja sun muuta.. Muun muassa tällaisia suloisia löytöjä olen tänään tehnyt:

Säästöpossu - joko häitä tai vaikkapa häämatkaa varten


Teekannu ja kupit

Pieniä huulikiiltoja <3

Ihhihiihii, olen hihitellyt tänään kotona kaikille ihanille jutuille. Rakkaan mieheni kommentti oli kutakuinkin, että onko siellä kuvastoissa MITÄÄN järkevää tavaraa. Pfft sanon minä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Hiuskoruja ja tiaroja

Näitä riittää niin pilvin pimein, ja aivan ihania kaikki. Miten ihmeessä minä näistä osaan päättää mitä te ihanat morsiot haluatte? Pahoittelen kuvien laatua, mutta en pääse ottamaan kunnon tuotekuvia ennenkuin päätän mistä tuotteista tilaan itselleni vähintään mallikappaleen.

Tietysti pitää olla perustiaroja, sekä yksinkertaisempia että kunnon prinsessamalleja.


 Mutta itse olen ihastunut näihin toispuoleisiin koru-pantoihin.



 Upotettuna kampaukseen ovat varmasti upean näköisiä, ja taitava kampaaja saa tehtyä kampauksesta kestävän. Kun panta on koko matkalta kampauksen alla, ei tarvitse huolehtia korun valahtamisesta kesken innokkaimman letkajenkan.


 Ja kaikenlaisia kierrepinnejä...


 Pikkusiskoni on kampaaja ja alyttömän taitava tekemään kampauksia. Hän lupasi konsultoida minua näiden kanssa. Yhdistelemällä erilaisia pinnejä saa kauniita uniikkeja asetelmia aikaiseksi.

Sitten on tietysti sulat, kukat, kankaat...


Alla olevat kukat ajattelin tilata, koska eri väreissä ovat loistavia muulle hääseurueelle; kaasoille ja morsiustytöille. Näitä pystyy käyttämään sekä hiuksissa että pukuneulana.


Tai sen saa helposti yhdistettyä tällaiseen valmiiseen rannevieheen pohjaan.
Tulee edullisemmaksi kuin tuoreet kukat, plus kestää ikuisesti muistona tai voi käyttää uudelleen :)

Mutta vaikka tästä on tulossa maailmanhistorian pisin päivitys, pakko jakaa vielä tämä aivan mahtava juttu! Jos mulla olisi ollut yhtään hippityyliset häät, tämä olisi ollut aivan ehdoton!

Morsiusbandana


Näihin kuviin näihin tunnelmiin, AUTTAKAA!!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Viikonloppuun..

Ei se matikka tainnut ihan läpi mennä. En todella ollut tietoinen, että tenttialueeseen kuului valuuttajutut. Ajattelin, että investointi- ja koronkorko menee ihan fiiliksellä, mutta kun kysytään paljonko ostoksesi arvo reaalisti(?) nousi jos ruotsin kruunu devalvoitui näin ja noin ja eurossa oli inflaatioo... En ees ymmärrä mitä toi lause tarkoittaa, mutta jotain tommosta siinä kysyttiin!

No, tapetit kävin ostamassa, kun Bauhausissa oli jonkinmoinen hyllyn tyhjennys ja löysin juuri mun unelmatapetin. Tuommoinen hopean harmaa ja ihanaa mustaa ornamenttikuvioo.


Ja laminaatin katsoin tähän sävyyn:


Pitää vain tilata jotain superkestävää, ettei korkojen kilkatus naarmuta lattiaa heti :) 

Monien valmistajien kanssa on sopimukset tehty, ja aivan upeita asusteita on mulle myyntiin tulossa! Itselläni oli ainakin omiin häihin ongelmana nimenomaan alusvaatteiden, alushameen ja kenkien löytäminen. Voi kuinka olisin maksanut, jos puvun mukana olisi saanut ostaa juuri sen alle sopivat alusvaatteet! No, itse ostin pukuni käytettynä, joten ei se tietysti olisi ollut mahdollistakaan. Jälkikäteen rintsikoiden etsiminen oli mielenkiintoista; itselleni alusvaateliikkeessä neuvottiin piirtämään kynällä rintamukseen puvun malli ja tulemaan sitten sen kanssa etsimään. Mielessäni kävi silloin ajatus, että tämä voisi olla helpompaakin :D

Nyt pitäisi antaa aivojen hetken levätä ja viettää rentoa perjantai-iltaa leipomalla pizzaa ja kattomalla vaan Solsidania ja unohtaa hetkeksi kaikki työ- ja kouluhommat :) On muuten paras tv-sarja pitkään aikaan! Tai sitten tämä saattaa olla enne mummoutumisestani.. No, tänään Solsidania sohvalla, huomenna sitten juhlimaan! Hyvää viikonloppua kaikille!

meillä kotona eräät on jo viikonlopputunnelmissa ja löhöää niinkun olis suorastaan sunnuntai

Luennolle

Piiiitkästä aikaa suuntaan tänään TAMKille luennolle. Vielä yksi pieni piskuinen OP puuttuu, ja sen saa kerättyä käymällä kuuntelemassa Arman Alizadin ja pisuaaripoikien luentoa.

Kuva Tamkin Y-kampuksen sivuilta. Kuvaaja Mike Siren.
Heti luennon jälkeen alkaakin viimeinen ammattikorkeakoulu-urani tentti. Matematiikan kirjaan oli 39 varausta, enkä sitä saanut käsiini. Toisen kirjan sisällysluettelo oli eri enkä ole ihan varma olenko selaillut oikeita asioita tenttiä varten... eikä mitään muistikuvaa mitä aihetta tää käsitteli, kun olin sairaana alkuperäisen tentin aikoihin 2009. No, jos nyt läpi menis ihan vahvalla perusmatikalla *fingers crossed*

Jaksakaa tekin pinnistää vielä viimeinen työpäivä ennen viikonloppua! 
Mitäs sitä oikein keksiskään tekemistä :)

torstai 15. marraskuuta 2012

Vintage-puvut

Mistä lähti ajatus ja miksi nimeksi Something Old?

Hääpukuun käytetään paljon rahaa, sen etsimiseen aikaa. Se on tarkka sijoitus. Fakta kuitenkin on, ettei tätä pukua käytetä kuin kerran. Itse ajattelin, etten halua omasta ihanuudestani luopua, vaan säilyttää sitä kaapissani kauniina muistona. No, lisää faktoja tiskiin: Pukupussi vie paljon tilaa. Pukua tulee edes vilkuiltua kovin harvoin. Kun lapseni aikanaan menevät naimisiin vanha pukuni ei tule heille kelpaamaan. Jos haluan muistella ihania häitämme muistelen niitä - ja pukuani - valokuvista. Puku on pussissa pimeässä komerossa roikkuessaan vain haalea muisto elokuisesta päivästä vuonna 2011. 

Tulin tulokseen, että puku ansaitsisi uuden elämän uusissa häissä, mikäli musta-valkoinen unelmani sattuu olemaan jonkun toisenkin morsion unelmien täyttymys. 

Hiukkasen kehno kuva, mutta tässä oma valintani vuodelta 2011.

Pukuja myydään käytettynä lähinnä netissä. Ilmoittelussa on kuitenkin oma vaivansa, kuten myös kyselyihin vastaamisessa ja sovitusaikojen sopimisessa. Ja koska olen nainen samanlainen kuin 95% teistä muistakin - jokainen sovituskerta omassa kotonani vaatii imuroinnin ja romujen kaappeihin piilottelun. Kuka kehtaa kutsua ventovieraan ihmisen kotiinsa stressaamatta onko tiskiallas täynnä haisevia kattiloita... Ei, jokainen sovittaja vaatii monet puhelut, siivousoperaation plus sovittamiseen kuluu aikaa vähintään puoli tuntia. Lisäksi joudun anteeksipyytelemään, etten omista tarpeeksi hyvää peiliä ja valaistusta.

Something Old tulee tarjoamaan Tampereella väylän käytettyjen pukujen myymiseen. Morsio säästää itseltään kaiken ajan ja vaivan, puku pääsee edukseen sovituksessa tilavassa sovitustilassa kunnon peilien ja valaistuksen kera. Liikkeessä voit sovittaa pukua erilaisten huntujen, kenkien ja muotoilevien alusvaatteiden kanssa. Kuitenkin morsian voi itse hinnoitella pukunsa asettaessaan sen myyntiin. Me otamme myynnistä provision, joka kattaa sovituksiin kulunutta työaikaa, tilakustannukset ja hinnoittelun ja säilytyksen.

Luuletteko, että tällainen palvelu ottaisi tuulta alleen?

Onko sinulla morsiuspuku, joka voisi ansaita uuden elämän? Liikkeemme aukeaa tammikuussa Tampereen keskustaan. Avajaistarjouksena provisio puvun myynnistä vain 10%.
Tarjous voimassa loppiaiseen 6.1. mennessä myyntiin toimitettuihin pukuihin. Puvut otetaan vastaan puhtaina. Voimme ostaa myös asusteet; laukut, alushameet, hunnut. Ota yhteyttä ja kysy lisää!


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tapetit

Mikä näistä sanoo glamorous weddings & vintage weddings & rock weddings 
& homy weddings & happy birthday& & &

Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Tarvitsisin tilaani valoisan modernin tunnelman, joka sopii kaikkiin eri tyylisiin häihin ja juhliin. Ajattelin musta-valkoista värimaailmaa kahdesta syystä. a) se on värimaailma jota itse rakastan b) mustan ja valkoisen kanssa sopii korosteväriksi mikä tahansa.

Kuitenkin mietin, josko joku pieni väriläiskä olisi paikallaan,,,




 Tämä päivä on kulunut pystyttäessä nettisivuja. En ole graafikko, ja vaikka käytänkin valmista ohjelmaa, edistyy homma tosi hitaasti. Lisäksi ongelmanani on se, etten pääse ottamaan omia myymälä- tai tuotekuvia vielä viikkoihin!

Sain tänään tekstarin, että postiin on saapunut ensimmäinen tuotepaketti. Jos haen paketin huomenna, voisin tietysti jakaa jotain sen sisällöstä :)

Liiketila on löytynyt

Moikka!

Tänään kävin pankissa tuhlaamassa tuhansia euroja takuuvuokraan tilasta, johon nousee uskomaton häiden ja juhlien erikoisliike! Tila on mahtavalla sijainnilla, valoisa, iso, pohjaratkaisultaan loistokas ja voin jo sieluni silmin nähdä sen juhlaloiston, jota sinne loihdin tammikuun alkuun mennessä!

Sieluni silmiä tarvittiin, sillä tila on tällä hetkellä täysin erilaisessa käytössä, täynnä väliseiniä ja sisustusratkaisuja, joille voi heittää hyvästit kunhan saan avaimet kätöseeni. Nyt täytyisi päättää värejä, materiaaleja, kalusteet, valot, sisustaa.....Ennen kaikkea häähömpötystä tämä blogi saattaakin saada remontti-reiska-fiboja ja koukata hiukan sisustuksen puolelle. Mutta kukapa ei sisustaa tykkäisi :)


(Joku saattaa tunnistaa tämän myymälän, joka tällä hetkellä tekee viimeistä viikkoaan muuttomyyntiä. )

Viimeinen viikko on itselläni kulunut juhlatavaran maailmassa, ja olenkin tehnyt aivan uskomattomia löytöjä! Tarjontaamme tulee monia tuotteita, joita ei vielä Tampereelta (tai jopa Suomesta) saa. Voin kertoa että tulee olemaan blingiä ja vintagea, hömppää, tuiki tarpeellista, hauskaa ja ihan kaikkea mitä ikinä juhlaasi tarvitset! (on muuten mahdollisuus antaa vinkkiä, kokoan tuotevalikoimaani paraikaa... mitä Treelle kaivattaisi lisää?)

Tervetuloa seuraamaan remppaprojektia, kun laitetaan liiketila myymäläksi tuotteineen! Tulevien morsioiden kannattaa pysytellä tiukasti linjoilla.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Secrets reveiled

Hyvää alkavaa loppuviikkoa kaikille!

On kirjoittelutahti ollut vähän vaihtelevaa plus yleismaailmallista (lue: ympäripyöreää) tähän asti. Syy tähän on se, että ilmoilla on ollut suuren suuria suunnitelmia ja SALAISUUKSIA. Salaisuuksia, joiden verhoa voidaan alkaa pikkuhiljaa raottaa...

Something Old ei ole häitään suunnittelevan morsiamen blogi. Se ei ole (pelkästään) hää- ja juhlahumua rakastavan fanittajan blogi. Se ei ole normaali 23-vuotiaan lifestyleblogi. Something old on:

Vastavalmistuvan tradenomin, yritystoiminnan ammattilaisen, tulevien vuosien elämäntyö. Se on tarina siitä, kuinka hän (minä) pelkotilojaan uhmaten lähtee luomaan jotakin suuritöistä ja mahtavaa ihan tyhjästä. 
Se on myös ideoita, inspiraatiota ja jotain ennen näkemätöntä...

Sinä olet tervetullut seuraamaan projektiani tulevana morsiamena, hääfanina, liiketalouden opiskelijana, yrittäjyydestä kiinnostuneena tai kenenä tahansa, joka nauttii kauniista asioista, esineistä, ideoista ja hömpötyksestä, sillä sitä täällä tulee piisaamaan!


Palataan..