Sivut

perjantai 10. tammikuuta 2014

Tammikuun LivBox hemmottelee

Tammikuu toi mukanaan Suvin jo odottaman paketin, josta pienen esittelyn tein jo omaan blogiinikin.
Odottelin nimittäin ensimmäistä LivBoxiani innolla jo joulun pyhien jälkeen.Tiistaina paketti odottikin sitten kotiovella ja pääsin heti shoppailu reissun jälkeen tutkimaan pakettia.

Ensinnäkin, paketti on ulkomuodoltaan miellyttävä ja tuotteet on pakattu hyvin. Itse kun olen törmännyt myös huonosti pakattuihin tuotteisiin, niin tämä on ehdoton plussa.


Tämän kuun LivBoxista löytyi seitsemän tuotetta, jotka ovat kaikki minulle uusia. Eli ei muuta kuin kokeilemaan, jaan nyt teillekkin kaikkea paketista löytyi ja mitä itse olin mieltä tuotteista, ehkä löydätte teille jo entuudestaan tuttuja tuotteita tai merkkejä, ehkäpä jopa uuden lempparituotteenne.

Seuraavaksi siis on vuorossa tuotteiden esittelyt ja omat mielipiteeni niistä.

Etrê Belle  - Collagen & Aloe Vera Hydro Eye-Pads

Raikas, uudistava tehohoito silmänympäryksille. Sisältää rauhoittavaa ja kosteuttavaa aloe veraa ja kiinteyttävää kollageenia. Tuotteen luvataan virkistävän, poistavan turvotusta ja silottavan silmänympärysihhia välittömästi. 

Laput laitetaan silmäympäryksille ja annetaan vaikuttaa 10-15 minuuttia, iholle jää hoitoaine ja se taputellaan ihoon. Ovh. 20€/7kpl


Oma mielipide:

Kyllä kiitos, tämä oli tuote jota en aiemmin edes tiennyt tarvitsevani! Väsynyt äiti ja pientä häästressiä poteva kesän morsian kiittää! Turvotuksen poisto ja virkistys tulee ehdottomasti tarpeeseen. Juuri sopiva tuote käytettäväksi ennen häitä vaikka tyttöjen illassa!


Lumene LAB - Age Prevegeting Suojaava silmänympärysvoide

Ravitsee, suojaa ja kosteuttaa ihoa. Auttaa vähentämään turvotusta silmänympärysiholla. Dermatologsesti testattu ja hajusteeton.  Ovh. 19,90€/15ml

Oma mielipide:

Jälleen turvotusta laskeva tuote, ne ovat aina tervetulleita. Tämä ehkäisee myös ennenaikaista ikääntymistä, joten mikäettei. Itse en kuitenkaan koskaa ole käyttänyt silmänympärysvoiteita, joten pohdinkin tämän tuotteen kohdalla, että onko nämä nyt tosiaan hyviä tuotteita.
Voide on kevyt, helppo levittää ja mielestäni myös virkistävä. Hyvä perustuote ensimmäisten käyttöjen jälkeen sanottuna.

No7 - Beautiful skin day cream
Dry/ Very dry skin

Täyteläinen päivävoide kuivalle iholle joka ravitsee ihoa ja lukitsee kosteuden. Sisältää vitamiineja, mineraaleja. Suojakerroin 15 ja 5*UVA. 
Ovh. 13,90€/50ml

Oma mielipide:
Edulliseen hintaansa nähden oikein hyvä tuote. Tämä tuote pääsi huijaamaan minua hieman, alkuun mlse tuntui kovin kevyelle, mutta levittäessä huomasi täyteläisyyden. Helppo levittää ja imeytyy nopeasti. Erittäin hyvä ainakin omalle kuivalle iholleni, josta kärin aina talvisin.Yksi pakkauken suosikki tuotteistani.


Emmelle - Original Pro+ hammastahna

Valkaiseva ja hellävarainen hammastahna joka poistaa tummentumia kiillettä vaurioittamatta. Sisältää betaiinia ja B5- vitamiinia jotka suojaavat suun limakalvoja ja ievittävät kuivan suun oireita.
ovh. 6,50/75ml


Omaa mielipide:
Loistava hymy hääpäiväksi, tuote vaikuttaa lupaavalta ja mieskin saa testata ehdottomasti tämän tuotteen. Tätä en sen kummemmin ole vielä ehtinyt testaamaan,(koska olen nukahtanut kesken iltojen) mutta tuoksultaan on sellainen "perus".


IsaDora - Magnetic Nails- kynsilakka

Pakkauksen mukana tulee magneetti jonka avulla saa tehty jännittävän kuvion.
Ovh. 8,20€/6ml

Oma mielipide:

Tykkään, tykkään ja tykkään.
Ensinnäkin merkkinä Isadora on ollut yksi mun luottomerkeistä siitä saakka kun aloin meikkaamaan 13-vuotiaana. Tämä oli se boxin ehdoton lempparituote, innostuinkin jo pelkästään huomatessani että saan taas uuden isadoran tuotteen kokeiluun. Lisäksi olen alkanut juuri tekemään rakennekynsiä harrastuksena, joten tämä on oiva lisä. Teinkin heti yöllä itselleni kynnet jotta pääsin lakkaa kokeilemaan. Magneetin avulla tosiaan saa kynsiin tehtyä kivan erilaisen kuvion, mutta tämä säny on itselleni liian tumma toistaiseksi.



System 4 Bio Botanical Shamppoo ja Ja System 4 Bio Botanical Serum

Shamppoo: Ovh. 17,90/215ml
Serum: Ovh. 17,90/200ml




Oma mielipide:
Molemmat tuotteet tuoksuvat voimakkaasti.Purkkejen perusteella en odota liikoja, mutta ehdottomasti nämäkin pääsevät testiin.




2 kommenttia:

  1. oon joskus käyttäny noita system 4 tuotteita hiuksiin ja puhun täysin niiden puolesta vaikka tuoksuu useimmiten aika voimakkaasti. suosittelen kokeileen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just ajattelin pistää ne testiin kunhan saan pojan päikkäreille ja pääsen kylpyyn rauhassa :)

      Poista