Sivut

torstai 23. tammikuuta 2014

Wapnön häämessut

Hanna kirjoittelee häämessuista.

Todellista messuaikaa tämä vuoden alku ja eikä yhtään vähemmän täällä rajan toisellakaan puolella.
Nämä kuvat on kuitenkin jo aikaisemmilta messuilta, jos mahdatte ihmetellä kuvien vihreyttä ja kesäisyyttä. ;)

Morsiuskimppu upeissa väreissä

Eksyin ensimmäisille häämessuilleni jo lokakuussa ja silloin olikin kyseessä ihan Halmstadin paikalliset messut, jotka järjestettiin Wapnön kartanossa. Koska kuvamateriaalia löytyikin yllättäen aika mukavasti niin omistan tämän postauksen vain kyseisille messuille

Wapnön kartanomiljöötä

Näin jälkikäteen ajateltuna koen, että tämä lokakuu ajankohtana oli omien hääsuunnittelujen kannalta kulta-aikaa tavata paikallisia palveluntarjoajia ja keräillä nettiosoitteita, ideoita ja käyntikortteja. Silloin vielä kaikki velloi päässä yhtenä kysmysmerkkimöykkynä ja oli upeata saada vastauksia useisiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. 

Meidän häihin ei oikein taida tuo limusiini sopia.

Kaiken kaikkian Wapnön kartano koostuu useasta rakennuksesta, joista messut oli jaoteltu neljään eri paikkaan. Esittelijät oli jaettu kahden eri navettarakennuksen vintille, muotinäytökset pidettiin päärakennuksessa ja neljännessä oli myynnissä erilaisia kartanon tuottamia elintarvikkeita aina maidosta mansikkahunajaan (joka oli muuten huippuhyvää!).

Hääkuvaus käynnissä

Suurella mielenkiinnolla odottelin häämuotinäytöstä, joka pettymyksekseni olikin tupaten täynnä, eikä oviaukosta mahtunut edes kurkkaamaan sisään. Järjestäjät kuitenkin hoitivat homman upeasti ja lupasivat pitää ylimääräisen muotinäytöksen niille jotka eivät mukaan mahtuneet, joten pääsimme kiertelemään messut kaikessa rauhassa kun kaikki muut istuivat ahtaassa salissa. :)

Allekirjoittanut odottelee seuraavaa muotinäytöstä

Muotinäytöksen seuraaminen oli ihan hauskaa ja varsinkin kun se tuntui erityisen privaatilta, sillä meitä istui siellä vain kymmenkunta katselijaa. 

Tunne oman pukuni sopivuudesta itselleni vain kasvoi, kun katsoin lavalla lipuvia malleja... Onneksi ;)






Eniten messuilla törmättiin ehdottomasti valokuvaajiin. Tämä oli oiva mahdollisuus jutella heidän näkemyksistään ja siitä minkälaista kuvaajaa itse on hakemassa. Täytyy myös sanoa, että aika selvästi tuli esille se, oliko kuvaaja oikeasti innostunut kuvaamaan juuri teidän häät. :)

Yksityiskohdat upeasti ikuistettu.

Aikamoista SmallTalkkia piti pitää yllä koko messujen ajan, mutta se kannattti! Treffasin nimettäin tulevan floristimme siinä, kun puhuimme säistä coctailpalapöydän ympärillä skumppalasit kädessä! ;) Hän vielä ehti mainita, että on vähän kyllästynyt kun kaikki haluaa aina kukiksi samanlaisia hempeitä pastellivärejä häihin, että eikö kukaan halua enään iloisia ja kirkkaita. Minä siihen sitten totesin, että taidan olla väärä henkilö vastaamaan, kun haluan juuri niitä hempeitä hömpötyksiä. Siitä se juttu sitten lähti ja nyt ollaan suunniteltu aika kivat kukat meille. :) 

Kukka-asetelmia ihan joka makuun

Myös sulhasen pukeutumiseen saimme aivan loistavia vinkkejä siitä, mitä osia kannattaa vuokrata  ja mitä ostaa. Messujen jälkeen meillä olikin suorat sävelet siitä, mitä miekkonen laittaa päälle, mutta eiköhän me olla jo ehditty muuttaamaan sitäkin hieman enemmän teemaan sopivaksi. Olisihan se ollutkin turhan helppoa! ;)


Ei ihan maalaishäämateriaalia tässä bling bling-puvussa.

Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus josta siis floristin lisäksi käteen jäi aika vahva Catering -ehdokas.
 
Viime viikolla olinkin toisen kaasoni kanssa käymässä Göteborgin häämessuilla, joista ajattelin tehdä ihan oman postauksen. Menimmme molemmat siellä aikamoisina paparazzeina ympäriinsä, joten kuvia riittää.








2 kommenttia:

  1. Kivannäköiset messut, ei ihan perinteisen oloiset. :)

    VastaaPoista
  2. Juu ei ollut ihan perinteiset, mutta minusta oikein loistavat tällaiselle pienemmälle paikkakunnalle. Nyt kun vertailen noihin Göteborgin messuihin, niin tykkäsin näistä Wapnön messuista enemmän :)

    VastaaPoista