Sivut

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Tahdottiin 14.6.2014 osa2. Vihkiminen

Suvin ja Tomin häät 14.6.2014

Viimein kirkolla, helmat hulmuten nousin kirkon portaat ja pelkäsin että kaadun. Olimme hetken sakstissa, kunnes lähdin ulkokautta kävelemään kirkkoon sisälle. Annoin takkini morsiushuoneeseen ja odottelimme eteisessä ja saimme viime hetken vinkit.

Kun häämarssi alkaa soimaan lähdette rauhassa kävelemään. Siinä vaiheessa hieman hirvitti ihan tosissaan, kun kirkon ovet avautuiva.
Ensin lähtivät kävelemään Tomas ja pikkusiskoni Sonja, seuraavaksi pikkuveljeni Saku ja pikkusiskoni Silja. Viimeisenä tulin itse isäni kanssa.
Huomasin ensimmäisenä että muutamilla olivat jo silmät kostuneet, joten äkkiä katse vaan suoraan eteen. T odotteli minua ja eihän siinä voinut olla hymyilemättä, sillä samalla sekunnilla kun näin taas T:n, rentouduin täysin ja unohdin kaikki muut kirkossa olevat ihmiset.





Viimein isäni luovutti minut T:lle ja sanoikin siinä jotain, mutta kaikki meni ihan ohi. Kaasoilla molemmilla olivat silmät kosteina, joten en voinut edes heihin katsoa. Viimein olimmekin jo alttarilla, polvistuneina ja taas kaikki meni ihan ohi. Sain kuitenkin myös videomatskua vihkitilaisuudesta, joten nyt jälkeenpäin olen sitten saanut selville mitä kaikkea pappi puhui.

Kirkosta muistan muutamat jutut. Sen kun Tomas ajeli siellä autoilla ja hoki välillä äitiä, sen kun sanoimme tahdon, sen kun vaihdettiin sormukset ja kun lähdettiin pois.


Tomas tuli meidän mukana myös kirkosta pois, siirryttiin morsiushuoneeseen josta Tomaksen sitten päästin mummun kanssa pois, sillä eihän poika siellä jaksanut olla. Odoteltiin T:n kanssa hetki, otettiin eka kuva vastavihityistä ja naureskeltiin.

Lähdettiin morsiushuoneesta ja päästiin ulos, kirkon portaiden eteen kerääntyneet ystävät ja sukulaiset puhalsivat päällemme saippuakuplia, seisoskeltiin hetki portailla ja hypättiin hääautoomme.




Hääautolla lähdimme pienelle ajelulle ja palasimme vielä kirkolle ottamaan muutamia valokuvia, kunnes suunnattiinkin jo hääjuhla paikalle. Matkalla hääjuhlapaikalle, aukaisimme Tomin kanssa herkkujuoman jonka joimme matkalla.



Seuraavaksi pääsette lukemaan sitten menosta hääjuhlapaikalla.

Kuvat Sini ja Kristian

3 kommenttia: