Sivut

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Vieheitä, rannekukkia ja heittokimppu DIY

-Suvi

Välillä illalla iskee tylsyys, vaikka päivällä olisit touhunnut jo mitä, niin illalla ei välttämättä uni tule, eikä keksi mitään mieluista tekemistä. Silloin tulee mietittyä, mitä hääjuttuja vielä puuttuukaan.

Viimeksi kun näin kävi, loin päässäni mielikuvan heittokimpusta, rannekukista ja vieheistä, siinä ei muu auttanut kun penkoa kaappeja, etsiä tarvikkeet ja alkaa toimimaan.

Tilasin kauan aikaa sitten Ebaystä valkoisia ja vaaleanpunaisia ruusuja, sekä organza liinaa, viimeisimmällä ikean reissullamme, ostin myös vaaleanpunaista satiininauhaa. Kotoa löytyi myös tuurista ostetut auton koristeluun tarkoitetut ruusut ja kuumaliima pyssy. Näiden lisäksi tarvitsin vielä sakset, jotka meillä muuten on aina hukassa.


Ensin mallailin heittokimppua. Varret katkoin oikeaan mittaan päälle alle organza liinaa, hieman kuumaliimaa ja lopuksi peitin varret satiininauhalla ja liimasin päät, jotta paketti pysyy kasassa. Söpö pieni kimppu oli valmis. Lisään todennäköisesti vielä myöhemmin tähän hieman kimallusta tekotimantein.



Seuraavaksi aloin tekemään rannekukkia. Leikkasin pätkät satiininauhaa. Purin muutaman autonkoristelu ruusukkeen ja leikkasin ruusuista varret pois. Sitten vain kaikkiin kuumaliima ja asettelemaan. Näin saatiin näistä valmiit. Näihinkin mahdollisesti tulossa vähän kimallusta mukaan.




Viheet valmistuivat samaan tapaan. Liimaa, ruusukkeen purku ja lyhensin vain valmiin ruusun vartta. Siinä se.

Aikaa näihin meni vajaa 30min. Toisin, vielähän ne ovat hieman kesken. Kun se kimallus puuttuu, siihen taas aikaa menee noin 5 minuuttia.


Sopisikohan tuonne heittokimppuun muuten joku kiva koru?
Yksinkertaisesti toteutettu, mutta ihan kiva silti. Hähin aikaa enää viikko ja päivä! Nyt jännittää!

2 kommenttia: