Sivut

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Uusia tekstitauluja tekemässä -DIY

*Ida*



Ostin jokin aika sitten IKEA:sta kehykset tekemiini tekstitauluihin. Päädyin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ostamaan valkoiset mustien kehyksien sijaan. Nyttja kehyksiä ostin kahdessa koossa, kahdeksan A4-kokoista ja yhden suuremman. Suuresta kehyksestä tulee istumakartta, sitten joskus myöhyemmin. Lisäksi mukaan tarttui neljä valkoista pitsikippoa, niitä minulla on useammassa koossa. Aivan täydellisiä koristamaan hääteemaamme! Valkoiset servetit tulee iltapalalle kertakäyttöastioiden kanssa.

Tekstitaulujen tekeminen on aikaa vievää hommaa. Ensin etsin lauseen josta haluan tehdä taulun. Tyylini on yhdistellä muutamia tai useampia eri Word:sta löytyviä fontteja. Kirjoitan jokaisen sanan erikseen Word:ssa, sitten siirrän sen print screen toiminnolla Paint:iin. Paint:ssa leikkaan sanan ääriviivoja myöten ja siirrän tallenna-toiminnon kautta takaisin Word:iin. Kun sanat on kuvina tavallisten sanojen sijaan, saa ne aseteltua lähekkäimmin. Word asettaa melko tiukat rivivälit ja niin edelleen joten näin tauluista tulee paremman näköisiä. Tiedän, voisi olla miljoona helpompaa ja ehkä järkevämpää tapaa tehdä tämä. Mutta koska mulla ei ole mitään hienoja kuvankäsittelyohjelmia, on tämä minulle ja taidoilleni paras. Tauluja pitäisi tehdä vielä muutama erilainen. WC-tiloihin tuleviin koreihin olisi ainakin vielä taulut tekeillä.

Tämän näköinen kuva tulee print screen toiminnolla:




Tuleeko jollekin muulle tauluja koristeeksi? Laittakaahan linkkiä!

Love, Ida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti