Sivut

torstai 5. kesäkuuta 2014

Nannaviikko

*Bee iloitsee*
 
Täällä ollaan nyt aivan täpinöissä koko tästä viikosta.
Julia tuli eilen käymään Espoossa ja toi mulle muun muassa karkkia, vieraskirjan, satiininauhaa, tarroja, koristepuun ja kameroita. Erityisen innoissani olen karkeista sekä koriste/toivomus/vieraskirjapuusta... se on aivan ihana! Suosittelen tilaamaan täältä, ja vaikka hintaa on, niin puu on aivan ihana ja hintansa väärti ja kaiken lisäksi keksin sille vaikka mitä käyttöä häidenkin jälkeen.


Itselläni on nyt tämä valkoinen, mutta kultainen on myös niin hieno!

Toisin kuin tässä kuvassa, niin mun tagit on valkoisia, mutta liitutauluja tuun hyödyntää paljon.

Vielä en tosin ole päättänyt toimiiko puu vieraskirjapuuna, jolloin vieraskirjaa ei olisi erikseen vai onnentoivomuspuuna, jolloin vieraskirja olisi erikseen. Help! Kumpi toimii paremmin? 
 
Tällä viikolla olen myös saanut hieman muovitäytettä mun kahteen hampaaseen kosmeettisista syistä. En tiedä ymmärrättekö kun nyt kerron, mutta multa puuttuu synnynnäisesti yläkakkoset, jolloin etuhampaista (ykkösistä) mun seuraavat hampaat on "kolmoset", kun muilla ne on kakkoset. Yläkolmoset erottaa siitä, että ne on kulmahampaat ja hieman terävämmät. Kyllä on hyvä olla hammaslääkäriasemalla töissä kun saa tällaisia työsuhde-etuja ilmaiseksi. Ensimmäistä kertaa voin sanoa, että olen tyytyväinen hymyyni. Silti mun hampaista ottamani kuva ei oo ihan niin kaunis, että sitä tänne välttämättä laittaisin. :D
 
Toisekseen tutkintopyyntö on nyt jätetty opintotoimistoon, eli parin viikon päästä mulla on virallisesti tuplakorkeakoulututkinto. Jeeeeeeeeeee!!! Koulusta en silti ihan vielä pääse pois.
 
Kolmannekseen huomenna koittaa työporukan kanssa viinimaisteluristeily sekä lauantaina askarrellaan kaasojen kanssa. Askartelemista on kyl sen verran, että tää on varmaan vasta askartelitalkoot osa 1. Kerrassaan upea viikko!


 
 
Aurinkoista loppuviikkoa! :)
 

2 kommenttia:

  1. Vauhdikasta ja onnellista menoa! On hymyilyttävää :) Ehkä puu mieluummin onnentoivotuksiin, niin vieraskirjaan saa kirjoiteltua pisempiäkin tekstejä. Ja toisaalta onnentoivotuksia voit vaikka liimata vieraskirjaan häiden jälkeen, niin pysyvät tallessa vuosienkin kuluessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa oot! Eihän siihen tägiin todella mahdu kuin muutama lause. :)

      Poista