Sivut

perjantai 29. marraskuuta 2013

Morsiusparin vanhemmat kohtaa

Kirjoittaa Nina.

Viime viikonloppuna oltiin sulhon kanssa vanhempieni luona, sillä vanhempani olivat kutsuneet sulhon vanhemmat iltaa istumaan. Meidän vanhemmat ovat tavanneet ainoastaan meidän teekkarikasteessa ohimennen silloin seurustelumme alkuaikoina ja pieni muotoisissa kihlajaisissamme. Kunnolla ei ole kuitenkaan päästy tutustumaan, kun aina on ollut muutakin touhua siinä ympärillä.

No, nyt sitten korjattiin se asia :) Ilta meni mukavasti hyvän ruuan ja juoman merkeissä ja juttuakin riitti. Jossain vaiheessa keksin, että sulhasen vanhemmat eivät ole vielä kuulleet häävalssiamme. Ja siitä se sitten lähti! Tietokone kaiuttimiin kiinni ja valssit raikaamaan. Ensin treenailtiin sulhoni kanssa vanhempien neuvojen sadellessa ympärillämme ja sitten alkoi jo vanhempienkin tanssi jalkaa vipattamaan.

Valssit vetäisivät kaikki niin mukaansa, että tanssimme koko porukka aamun pikkutunneille saakka ja tuloksena treenattu häävalssi sekä vanhempien ideoima pikku koreografia toiseen valssiin! Ihan mahtavaa! Kaikki ihan fiiliksissä ja morsian ainakin jäi vielä (jos mahdollista) odottamaan yhä suuremmalla innolla hääpäivää! :)

Niin ja meidän häävalssi on Souvareiden Nina. :) <3

Kyseinen kappale on poistettu youtubesta, mutta spotifystä löytyy. :)


                                  https://play.spotify.com/track/5LtWWRqosTgTrrYjFFOTFp

-Nina

2 kommenttia:

  1. Kyllä vain, ja todella ihanaa huomata kuinka vanhemmat tuli niin hyvin juttuun. :) Mielestäni ihana lisä hääpäivään kun vanhemmatkin muodostavat hyvän tiimin :)

    VastaaPoista