Sivut

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Hääpäivän aamu

-Hanna-

Malttamaton kun olen, niin päätin sitten kuitenkin tehdä käänteisen järjestyksen postauksille ja aloittaa jo kirjoittelemaan hääpäivästä.

Aloitimme päivämme molemmat, niin sulhanen kuin minä, tavallaan saman katon alla. Vaikkakin eri tilassa. Klo 11 aamupäivällä olimme varanneet kaasoilleni ja minulle kampaajat Halmstadin keskustassa sijaitsevassa Hår&Sånt-kampaamosta. Heillä oli valmiiksi räätälöity paketti morsiamille johon sisältyi skumpat, pikkupurtavat ja salaattilounas. Ensin kampaajantuoliin viereeni istahti kaasoni ja siskoni Miina ja kun hän oli valmis paikalle istahti toinen kaasoni, sulhasen sisko Anna.







Minulle oli varattu myös meikki samasta paikasta Sandralta, joka on erikoistunut morsiuspaketteihin. Upeaa työtä kaiken kaikkiaan ja olin todella onnellinen, että valitsin hänet. Hieman ehkä arvokkaampi paketti oli kaiken kaikkiaan, mutta ehdottomasti joka äyrin arvoinen. Sulhanenkin oli sitä mieltä, että tähän sitä kannattaa panostaa, jos mihin. hänen ilmeestään päätellen se kyllä kannatti, kun toisemme kohtasimme vihkitilaisuudessa ensikertaa. ;)


salakuvaaja ;)

 


Käytännössä kaikki sujui aikataulullisesti suhteellisen hyvin tässä osaa päivästä, sillä kaasoni Miina alkoi meikkaamaan silloin, kun hänen kampauksensa oli valmis ja Anna istui tuoliin. Anna oli sopivasti ehtinyt meikkaamaan ja hakemaan myös kukat, ennenkuin istui alas. Kaikki kaunistautuminen siis tapahtui samassa paikassa ja kaasoillani oli myös halutessaan lupa käyttää niitä meikkejä mitä paikan päältä löytyi.




Lopputuloksesta ei kuvaaja saanut kuvaa, koska hänellä oli suuntana jo juhlapaikka, mutta kaaso ja kampaaja itse ottivat kuitenkin kuvat minulle muistoksi.


Hiuskorusta olenkin jo paljon saanut kyselyjä ja se on jo vuosi sitten tilattu JJ'shousesta ja näyttipä siltä, että se oli tällä hetkellä tarjouksessa, joten kannattaapa tilailla jos sellaisen haluaa! :) Minun kampaajani irroitti kamman ja kiinnitti korun vain pinneillä, mutta se pysyi erinomaisesti koko illan ja yön.

Lopputulos johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Kotiin päästyäni vedin hieman tuota etutukkaa löysemmäksi ja alemmas, jotta se ei näyttäisi niin kireältä ja lisäsin hieman leveyttä kulmiin, sillä koin, etten näyttänyt meikkaajan tekemien kulmien kanssa täysin itseltäni. Kaason sanoja lainatakseni näytin vähän vihaiselta ja siltähän ei kukaan halua näyttää hääpäivänään! ;)

Samaan aikaan sulhanen otti oman entouragen eli best manin marsalkoineen mukaansa ja suuntasi saman paikan miesten puolelle nauttimaan vanhanaikaisesta parranajosta whiskin kera. Siellä oltiin vielä niin mukavia, että laittoivat vielä hiuksetkin nätiksi.








Loppuen lopuksi pojat tulivat pikaisesti moikkaamaan meitä tyttöjä ja nappasivat kukat mukaansa viedäkseen ne jo hääpaikalle odottelemaan. Yritin pysytellä kuitenkin piilossa vaikkei minua vielä siinä vaiheessa ollut meikattukkaan. silti oli tärkeää, että näemme toisemme kunnolla vasta juuri ennen vihkimistä.


Meitä kävi myös moikkaamassa eräs tuntematon polttariporukka, joka toivotteli kovasti onnea päivälle. Heillä näytti olevan aika hyvä vauhti päällänsä! :D


Saimme kuvaajalta yhteensä 500 kuvaa meidän hääpäivästämme, joten laitan nämä postaukset hieman useammassa osassa. Lähes kaikkien kuvien kuvaoikeudet kuuluvat kuvaajallemme Daniel Gualille.

12 kommenttia: