Sivut

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

7 viikkoa häihin - kuulumisia

Ida kirjoittelee.

Täällä tuli lomailtua koko kesäkuu ja nyt olen ollut jo kolmatta viikkoa töissä. Lomailu oli ihanaa, niinkuin jokainen tietää. Oli kuitenkin mukava palata taas töihinkin. Mulla on päiväkodissa kesäpäivystystä kuukauden ajan, olen siis muutaman lapsen kanssa yksinäni, ikäänkuin perhepäivähoitajana. Kivaa, mutta toivotaan lämpimiä ilmoja meille!


Lomaillessa elämä oli verkkaisaa mutta toisaalta tekemistä oli myös ollut paljon. Tuli laiskoteltua, bloggaaminen on ollut hunningolla sekä dietti ja urheilukin on jäänyt aivan liian vähälle. Mutta yksi juttu ei ole jäänyt, nimittäin häävalmistelut. Olen saanut tehtyä todella paljon. Intoa on välillä riittänyt yömyöhään, jopa aamutunneille asti.

Esteiden tutkinta kaavakkeet täytimme muutama viikko sitten sähköisesti netissä. Jälleen kerran yksi konkreettinen ja jännittävä asia TO DO -listalta yli ja häät on jälleen kerran askelta lähempänä. Ilmoittautumisia häihin on tullut ihan hyvin, 60 reilusta 80 kutsutusta hengestä on ilmoittautunut. Me mietittiin aluksi, että tehtiinkö virhe laittaessamme vp:n liian pitkälle. Kutsut lähetettiin heti kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja vp on vasta 20.7. mutta nyt vastauksia on tullut kivasti ja onhan tässä vielä sunnuntaihin asti ilmoittautumisaikaakin.
Olen lomaviikoilla ollut entistäkin aktiivisemmin keskustelemassa Facebook:n häätryhmässä. Ihania naisia täynnä oleva vertaistukiryhmä. Kymmenen kuukauden ajan olen selannut nettiä ja etsinyt ideoita blogeista ja julkaisuista, mutta silti minäkin saan ryhmästä uusia ideoita, jotka vaan on ihan pakko toteuttaa myös itse.

Love, Ida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti