Hääpäivä - kakun leikkaus

-Hanna-

Vielä olisi yksi postaus jäljellä meidän hääpäivän dokumentaarisista kuvista.

Ilta jtakui tanssilla ja yleisellä hauskapidolla samalla kun ihmiset alkoivat valua myös baaritiskille tilailemaan juomia meidän taitavilta baarimikoilta.

Ennen kakun leikkuuta halusi bändi kuitenkin antaa meille oman lahjansa, joka oli kaunis laulu/kappale heidän esittämänään.

Ruotsissa, tai ainakin Halmstadissa se kaikkien tanssima tanssi on bugga. Siinä missä suomalaiset ketkuttavat valssia ja foxtrottia, nin ruotsalaiset heiluvat ja kieppuvat buggaa. Sulhasen äiti pääsi kuin pääsikin tanssimaan poikansa kanssa, vaikka kyseessä ei ollutkaan valssi. :)

Päätimme, ettemme panosta hääkakkuun vaan haluamme ihan omatekemät kakut , jotka sopivat meidän DIY-teemaan ja siskoni Miina taisi hoitaa suurimman osan kakkujen teosta äitini auttamana. Kakkuja oli kahta eri makua; suklaa ja vadelma. En syö itse suklaata, koska olemme vuosia sitten lyöneet vetoa toisen siskoni Jennin kanssa suklaalakosta, eli tarvitsimme myös suklaattomia kakkuja ihan meitä varten. ;)  Väsäsin itse kakkukoristeet, joissa oli erilaisia tekstejä viireinä.

Hääparille tehtiin pienempi kakku jonka leikkasimme kaikkien edessä. Olin tilannut meille kakkuveitset, joihin oli kaiverrettu meidän nimemme ja hääpäivä. Lisäksi kakkuhaarukat ostin kirpputorilta ja veljeni auttoi leimaamaan ne kirjainstansseilla teksteillä "Mr" ja Mrs". Valitettavasti näistä yksityiskohdista meillä ei ole kuvia, mutta toivottavasti ehdin tehdä niistä oman postauksen myöhemmin. 

Minä tietysti olin täysin valppaana polkaisemaan ensimmäisenä kakunleikkuussa. Pienenä ongelmana siinä kisailussa oli vaan se, että Jonathan ei tiennyt koko asiasta mitään. Ikinä kuulemma kuullutkaan, että kakunleikkussa polkaistaan. :) Kun hän ja vieraat sitten kuulivat mitä se tarkoittaa, kun minä ehdin polkaisemaan ensiksi, ei Jonathan halunnut uskoa koko juttua perinteeksi ja lopulta sitten halusi uusinnan.

Ei uusintoja, joten minä päätän! :D

Meidän poissaollessamme olivat vieraamme opetelleet yhdessä bändin kanssa kappaleen "All you need is love", jonka he lauloivat meille samanaikaisesti kun leikkasimme kakkua. Olimme vaan niin kovin keskittyneitä omaan suoritukseemme, että hädin tuskin ymmärsimme sitä! :D

Olin 120% varma, että Jonathan läväyttää kakun naamaani, joten kuvista näkyy erinomaisen hyvin, kuinka olen valmiina puolustamaan kasvojani. ;)

Ei, en saanut kakkua naamani, joten en voinut sitä tehdä hänellekkään! ;)

Ja, ei muuta kuin muutkin kakun kimppuun ja täten virallinen osuus on ohi ja bileet voi alkaa! :)

Tunti kakunleikkuun jälkeen kuvaaja lähti, mikä oli sinänsä jo kolme tuntia ylitöitä hänelle, joten virallisia kuvia ei loppuyöstä ole olemassa ja voisin luulla, että epäviralliset saatan jättää julkaisematta. ;)

Joitain yksityiskohtia en kuitenkaan ole erityisemmin vielä esitellyt, joten ajattelin, tehdä vielä esittelypostauksen ainakin meidän Photoboothista, kaasojen sekä marsalkkojen selviytymispakkauksista, asusteista ja lahjakärrystä. Tämä tarkoittanee, että ette pääse vieläkään eroon tästä rouvasta ja meidän häistä. ;)



Häävalssi ja yllätystanssi

-Hanna-

Hääpäivänämme kello kulki niin kauheaa vauhtia, että jos yhtään itselläni on hajua, oli meidän tanssin vuoro vasta noin kello puoli yhdentoista jälkeen.

Meille oli yllättävän helppoa valita häävalssi ja vielä miten se soitetaan, sillä perheessämme on useampi, joka taitaa harmonikan soiton. Itse en pystyisi omaa tanssiani soittamaan vaikka osaisin, mutta siskoni Jenni itseoppineena musikanttina lupasi soittaa meidän häävalssimme harmonikalla.

Tärkeää meille oli myös soittoväline. Isäni isä on aikoinaan kulkenut tanssilavoja ja esiintynyt milloin missäkin päin Suomea harmonikkansa kanssa. Vaaristani on jo aika jättänyt, mutta hänen soittopelinsä majailee tätä nykyä siskoni hoivissa ja minulle oli erittäin tärkeätä, että häävalssimme soitetaan juuri vaarini vanhalla harmonikalla. Kuljetuksessa Ruotsiin sai soittopeli hieman kolhuja ja sen myötä yksi koplari ei enää toiminut, mutta ihan hyvät saundit saatiin siitä silti irti. :)

Syystä, että itsekin olen soittanut haitaria useamman vuoden lapsuudessani, halusimme jonkin kappaleen, jonka olimme jo harjoitelleet aikaisemmin. Vaarilla oli aina tapana soittaa "Mantsurian kukkuloilla" samanaikaisesti, kun me lapset hypimme ja riehuimme sohvalta toiselle. Kun soitto loppui loppui riehuminen hetkeksi ja vingunta "uudestaan, uudestaan".

Tästä syystä olisi ollut erityisen mukava saada kyseinen kappale myös valssiksemme, mutta käydessämme läpi kappaleita siskoni kanssa etukäteen huomasimme, että sen sanoitukset olivat aika surulliset, eikä kovin hähin sopivat.

Päädyimme lopuksi Suvivalssiin. Kauniit sanat, tuttu melodia, joka oli helppo myös siskolleni soittaa. Hänellä kun ei kuitenkaan aikaisempaa lavakokemusta ole ollenkaan!

Pieni paniikinomainen tunne kuitenkin tuli ennne häitä, sillä ensi kertoja harjoitellessamme valssia yhdessä vain kolme päivää ennen häitä tajusin, ettei mieheni osaa edes valssin perusaskeleita.

Tähän mennessä siis hän oli vakuuttanut minulla, että hän osaa valssia kuin vettä vaan.  Kuitenkin hänen väitteensä siitä, että valssin kuviossa otetaan vaan kaksi askelta, kertoi aivan toista. :P

Kahden kerran tehovalssikurssin ansiosta onnistuimme tekemään ihan jees perusaskelkuviot. En minä enempää olisi odottanutkaan, sillä meillä ole vähän muuta mielessä niillä vaikeimmille kuvioille, joita olikin harjoiteltu vähän pidempään. Soittajan sormissakin oli vähän enemmän vauhtia, kuin mitä oltiin harjoiteltu, mutta kyllä me jotakuinkin pysyttiin mukana, ainakin melkein!

Valssattuamme ensimmäisen säkeistön ja kertosäkeen kaikki sitten muuttui. Jonathan laittoi leikin poikki ja käski Jenniä lopettamaan. Tämähän siis onnistuttiin ajoittamaan ihan täydellisesti, sillä Jonathan oli juuri aiemmin mennyt sekaisin askelissaan, joten keskeytys näytti ensiksi ihan aidolta. :)

Olimme harjoitelleet Jennin kanssa pari kertaa aikaisemmin ja pyysimme häntä näyttämään erittäin ärsyyntyneeltä, että hänet keskeytettiin. Minunkin olisi pitänyt näyttää yllättyneeltä ja ärsyyntyneeltä, mutta minkäs teet kun hymyilyttää niin paljon! :D

Sen verran oli siippani hermostuksissaan, että aloittaessamme yllätystanssin olimme jo kaksi askelta myöhässä ja missasimme ensimmäisen kädestä kiinnioton sivuaskeleissa heti perään. Hyvä puoli tässä kuitenkin oli, ettei kukaan tiennyt mitä odottaa, niin vieraat eivät tienneet mikä meni pieleen.

Yllätystanssillamme on oikeastaan myös tarina. Se on opeteltu suoraan televisiosarjasta "How I met your mother", missä Robin ja Barney tanssii kyseisen tanssin ollessaan vieraana häissä Clevelandissa. Barney sanoo tanssin alussa "Let's show Cleveland how it's done" ja saman sanoi Jonathan ennen tanssia, muuttaen tietysti Clevelandin Halmstadiksi.

Aloitimme katsomaan kyseistä tv-sarjaa jo ensimmäisillä kerroilla kun tapasimme. Siitä tuli sarja, jota katsoimme vaan yhdessä ja meillä alkoi olemaan jo oma huumori sarjaan liittyen. Siitä tuli siis "meidän juttu".

How I met your motherin viimeisellä kaudella Barney ja Robin valmistelevat häitään ja katsoimme viimeisen kauden samoihin aikoihin omien häidemme valmistelujen kanssa. Monet lentävät lauseet joita hoimme viimeisien kuukausien aikana on siitä sarjasta. Puhumme keskenämme englantia, joten ne on aika helppo sisällyttää keskusteluihin. ;) 

Ihan samalla tasolle koreografian vaikeudessa emme voineet mennä kuin sarjan hahmot, sillä minun puvun kanssa en voinut pyörähdellä lattiatasolla ja Jonathan ei voinut liukua luokseni lattiaa pitkin, mutta hieman muuttelemalla koreografiaa saimme sen kuitenkin muistuttamaan jotakuinkin alkuperäistä.

Jenni avitti vielä sen verran, että hän asetti tuolin tanssilattialle poistuessaan lavalta, jotta saatiin loppukoreografia suoritettua. Bändin pojilla kävi vaan pieni virhe, sillä he katkaisivat musiikin liian aikaisin, vielä kun meillä oli koreografiaa jäljellä. Onneksi he tajusivat laittaa sen uudelleen kuitenkin päälle, kun me vain jatkoimme sitkeästi tanssimista.

Tässä vielä kännykällä kuvattu video tanssistamme.

Huomioikaa, että emme osaa tanssia, joten ylenpalttista kritiikkiä ei saa antaa! ;)

Tanssimme jälkeen oli hetki vapaata tanssiaikaa myös vierailla, mutta emme ottaneet mitään virallisia anoppi-appiukko tansseja vaan siirryimme suoraan hieman menevämpään tanssimusiikkiin.

Hetkeä myöhemmin meillä oli vielä yksi ohjelmanumero ennenkuin Toast Madamien työtehtävät olivat ohi ja vieraat pääsivät vapaasti tanssimaan ja nauttimaan baarin antimista. 

Jatketaan siitä taas ensi kerralla! :)

Hääpäivä - kenkäleikki, polttarimuistelot ja kimpunheitto

-Hanna-

Kuvauksen jälkeen kun palasimme juhlatilaan, saimme taas samantien kutsun istumaan ja vastaamaan totuudenmukaisesti tuleviin kysymyksiin. 

Vuorossa oli siis kenkäleikki. Minä otin toisen Jonathanin kengän ja hän minun toisen kenkäni. Kaasoni esittivät siis kysymyksiä, joihin piti vastata selät vastakkain nostamalla kenkä ylös vastauksena. Jos koin väittämän sopivan paremmin itseeni, kuin siippaani, nostin oman kenkäni ylös ja päinvastoin.

Kysymykset esitettiin aina ensiksi suomeksi ja sitten vasta ruotsiksi. Vaikka meillä oli sääntö etten saa nostaa kenkää ylös, ennenkuin kysymys oli esitetty molemmilla kielillä, niin taisin melkein jokaisen kysymyksen kohdalla ottaa pienen varaslähdön. ;)

Kysymykset ei aina olleet niin yksiselitteisiä. Esimerkiksiksi "kuka teillä siivoa kotona", päätyi siihen, että nostimme molemmat molempien kengät ja vielä samalla tavalla, että minun oli hieman korkeammalla kuin Jonathanin.  

Yhdessä tapauksessa ei nostettu kumpikaan kenkiä ylös laisin ja sitten tuli niitä, joissa oltiin ihan eri mieltä. Esimerkiksi, että ketä on enemmän aamuäreä. Jonathan väitti, että minä ja syystä, että olen ärsyttävä aamulla (eli en äreä) koska puhun liikaa. Minä taas väitin, että hän, kun ei halua puhua ensimmäiseen tuntiin ollenkaan. :P

Hauska tämä leikki oli kuitenkin, eikä avioeroa tarvinnut laittaa vireille vielä ainakaan :D :D

Ennenkuin pääsimme paikoillemme saimme polttareissa ansaitsemamme todistukset ja maalaamamme taulut toisistamme. Pojat kävivät myös läpi videon avulla mitä polttareissa tapahtui. Välillä täytyi vähän punastella materiaalia, sillä stringipeppu vilahdellen screenilla, ei ehkä ollut sitä illan tyylikkäintä antia näyttää sukulaisille. Noh, mutta huumorin kautta. ;)

Molemmilla meillä oli polttareissamme tehtävänä maalata kuva tulevasta puolisostamme.

Jonathanin aika kuvan tekemiseen oli loppuen lopuksi ollut erittäin rajallinen. tarkoitus oli ollut jatkaa myöhemmin polttareiden kuluessa aina kun oli mahdollisuus, mutta sitten sellaista ei enään ollutkaan. Maalauksessa minulla on vatsalihakset ( I wish), toisessa kädessä salibandymaila harrastukseni merkiksi ja toisessa kädessä höyryävä labramittalasi työni merkiksi. Aika kuvaava jos sanoisin. Minä taas päädyin tekemään kuvastani hieman erilaisen version. Siinä oli Jonathan, oluttölkki kädessä katselee auringonlaskua. Hän on ajanut scootterilla ylös mäelle rakentamalle mökilleen, josta näkyi myös se keltainen talo jossa nyt asumme. Ei ole pelkoa, että meistä ikinä mitään taiteilijoitakaan tulisi! :D :D

Bändi soitteli biisejään kaikissa mahdollisissa väleissä taakaakseen leppoisan tunnelman. Itseasiassa bändin jäsenet olivat kuulemma olleet hieman pettyneitä juhlien jälkeen, etteivät saaneet soittaa ihan niin paljon kuin halusivat. Meillä oli niin paljon ohjelmaa, etteivät ehtineet. Mutta ne olivat meidän häät, joten se on vaan hyväksyttävä, että meidän ehdoilla mennään. :)

Halit vielä marsalkoille, hyvin tehdystä työstä ja hienosta videosta , jonka parsivat kasaan polttareista. Tietysti myös siitä, että palauttivat sulhasen yhtenä kappaleena kotiin, että päästiin naimisiinkin. :)

Seuraavan vuorossa oli kimpun heitto. Jonathan koki sukkanauhan heiton hieman epämukavaksi tehtäväksi, joten päätimme yksinkertaisesti skipata sen. Kimpunheiton suoritimme silti, sillä  minulla ei ollut mitään ajatusta alkaa säilömään sitä.

Jokaisissa häissä, joissa olen ollut mukana on kimpunheitto tilanteissa tyttöjä joutunut vähän suostuttelemaan mukaan ja niin nytkin. Vähän nihkeästi siellä seisottiin ja aika kaukana, joten minähän heitin kimpun sitten heidän eteensä lattialle.

Sieltä ystäväni kuitenkin kävi sen salamannopeasti nappaamassa itselleen. Reaktionopeus kohdillaan. Ei sinänsä ihme, sillä treenaamme yhdessä joten tiesin, että siellä löytyy taistelutahtoa. ;)

Seuraavaksi naimisiin siis olisi menossa hän! ;)

Aika rientää...

Kristiina kirjoittelee pitkästä aikaa

Aika lentää kuin siivillä

Edellisen kirjoitukseni jälkeen vuosi on vaihtunut, talvi tullut ja mennyt, ja meidän perheen häihin aikaa enää viisi kuukautta!

Edellisestä kirjoituksestani on todellakin kulunut aikaa aivan turhan paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin lakannut ajattelemasta tai suunnittelemasta tyttäreni häitä – pikemminkin päinvastoin. Olen lainannut kirjastosta monenlaisia häiden suunnitteluun liittyviä kirjoja ja lehtiä, selannut nettiä ees ja taas, kuunnellut häihin sopivaa musiikkia, tehnyt muistiinpanoja, testannut, kuinka pitkään normaalikokoa isommat tuikkukynttilät palavat ja niin edelleen… On tietysti kivaa kerätä kaikenlaisia ideoita, ajatuksia ja kokemuksia ja vertailla eri vaihtoehtoja. Mutta välillä tuntuu, että päässä pörrää mehiläisparven lailla, ja oikeasti hiukan hirvittää tämä sekamelska, koska ennen kuin huomaankaan, kesä on ovella ja häät käsillä, joten – ratkaisuja ja valintoja on tehtävä.

Mitä konkreettista on sitten viime näkemän tehty?

Bändi

Valokuvaajan valinnan jälkeen vuorossa oli bändin valinta. Jo alkusyksystä Morsio haarukoi lähipiirissään vaikuttavia bändejä, mutta ei niiden joukosta kuitenkaan valintaansa tehnyt. Niinpä minä astuin taas kuvaan mukaan ja aloin kysellä netistä löytämistäni bändeistä tarkempia tietoja: onko meidän päivä bändillä vielä vapaana ja jos on, paljonko maksaa kolme kolmenvartin settiä, montako jäsentä bändissä on, mitkä soittimet, kuinka pitkä bändin soittolista on ja mitä biisejä listalla on, voiko bändi soittaa hääparin toiveita, ja jos kyllä, kuinka monta, voiko bändi roudata soittokamansa juhlapaikkaan jo ennen vieraiden saapumista… monenmoisia kysymyksiä. Huolimatta siitä, että parimme juhla osuu toiseen kesän kahdesta suosituimmasta hääpäivästä, tarjokkaita löytyi, eikä valinta ollut helppo. Voiton vei lopulta bändi nimeltä Sallad – luullakseni siksi, että ensinnäkin yhtyeen soittolista on todella pitkä, ja toiseksi sen rumpali, jonka hääpari jouluna tapasi, lupasi olla hyvin joustava toivebiisien suhteen. Toiveita on minun mittapuuni mukaan tosi monta, mutta kaipa ammattilaiset niistä kunnialla selviävät! 

Bändin nimi on Sallad.

Kutsukortit

Kutsut on myös tähän mennessä vieraille lähetetty. Hääpari tilasi kutsut netistä, sekä suomen- että englanninkielisinä. Kävi sitten niin, että suomenkielisissä kutsuissa oli jokin onneton painovirhe, ja ylimääräistä aikaa tuhraantui virheen korjaamiseen. No, siitä selvittiin, ja nyt kaikki kutsut on vastaanottajille toimitettu. Melko ajoissa, juu, mutta Morsio ja Sulho halusivat antaa vierailleen reilusti aikaa huomioida kesäsuunnitelmissaan myös tämä juhla. Etenkin Britanniasta saapuvien on hyvä päästä varaamaan lentonsa ajoissa.

Kaasojen puvut

Morsiolla tulee olemaan kolme kaasoa: hänen omat kaksi isosiskoaan ja Sulhon pikkusisko. Brittityyliin hääpari hankkii kaasojen puvut, ja niiden kaikkien pitäisi mielellään olla tismalleen samanlaiset. Joululomalla kävimme parissa helsinkiläisessä liikkeessä vähän katsomassa juhlamekkoja, jotta saimme edes jonkinlaisen käsityksen siitä, minkä malliset mekot voisivat kyseeseen tulla. Selväksi tuli ainakin se, että yksi Morsion etukäteen ajattelemista väreistä oli jätettävä pois laskuista. Mietittiin sitäkin, että Suomi-kaasot lähtisivät Lontooseen sovittelemaan mekkoja, mutta enimmäkseen kuitenkin selailtiin (jälleen kerran) rakasta Internetiä ja alettiin kallistua nettitilauksen puoleen. Ja niinhän siinä kävi, että Morsio tilasi kolme pukua, joista kaksi saapuu lähipäivinä postitse Suomeen ja yksi Pohjois-Irlantiin. Oih, onpa jännää nähdä, miltä mekot Morsion isosiskojen päällä näyttävät! Toivottavasti istuvat ja miellyttävät – eikä tule tarvetta palauttaa ja alkaa etsiä parempia.

Kaasojen puvut täältä