Sivut

maanantai 30. joulukuuta 2013

Uutta vuotta kohti!

Joulun hiljaisuuden jälkeen kirjoittelee taas Nina.

Vuoden viimeisistä tenteistä selvittyäni alkoikin jo joulu olla ovella ja joulun pyhätkin menivät ohitse todella nopeasti levätessä ja läheisten seurasta nauttiessa.

Nyt kuitenkin taas uudella tarmolla uutta vuotta kohti. Sitä vuotta kun pääsemme sanomaan Tahdon. On aivan mahtavaa, kun kohta voi sanoa menevänsä naimisiin TÄNÄ vuonna. :)

 
Google-haku

Käväisimpä minäkin joulu aleissa ja tälläiset tarttuivat mukaan:



Hääkenkä ehdokkaat. Tässä olisi sitä jotain sinistä...Todella kauniit satiiniavokkaat löytyivät alesta ja ovat aivan ihanat jalassa. Ja kerrankin löytyi juuri sopiva koko! Tällä morsiammella korkokengän koko on nimittäin 35, mikä hankaloittaa sopivien kenkien löytymistä Suomesta.




Laukku häihin. Olin jo hieman miettinyt että onko morsiammen pikkulaukku hieman turhake, mutta kun tämä kaunokainen löytyi -50% lapun alta niin päätin että kyllä sillä käyttöä on :D

Ensi vuotta odotellessa ja tästä se vauhti vaan kiihtyy mitä lähemmäksi häitä mennään!! :)

Oikein ihanaa ja unelmien täyteistä uutta vuotta teille kaikille lukijoille!

-Nina

2 kommenttia:

  1. Nätit kengät! :) Itsekin olen tässä fiilistellyt, että kohta saa sanoa menevänsä tänä vuonna naimisiin.

    VastaaPoista
  2. Itsekin olen miettinyt tuota laukun tarpeelllisuutta, mutta jos halvalla jostain löytäisi, niin kyllä sitten! :) Ei se kaasokaan kovin pahoillaan ollut, jos joutuu muutamaa tavaraani kantamaan. Ei ainakaan myöntänyt olevansa. :)

    VastaaPoista