Sivut

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

This Morning


En ole ikinä ollut aamuihmisiä. Nukun niin viime tippaan kuin mahdollista on, koulu-urani ajan jätin varmaan suurimman osan aamutunneista väliin. No, nyt kun olen sidottu myymäläni aukioloaikoihin, olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja huomannut, että aamut onkin ihan mukavia :)

Olen tämän viimeisen viikon aikana ottanut tavaksi tulla kaupunkiin jo klo 10 aikoihin. Niinpä minulla on tunti aikaa ennen liikkeen ovien aukeamista. Eilen pyörähdin Suomalaisen kirjakaupan Alessa, tänään Stockmannilla. 


Mieheni antoi myymäläni avajaisissa minulle "tupari"lahjan; Slipknot-mukin, josta minun kuulemma PITÄÄ juoda kahvini täällä aamuisin. Tämä oli muistutus, että vaikka elegantit häät ja juhlat vievät ajatukseni, täytyy minun silti pysyä omana itsenäni ja muistaa silloin tällöin olla myös anarkisti.
IHana Mies <3

Ehdin tänään myös viedä joululahjakelloni kellosepälle aamulla, hän naputteli muutaman palan rannekkeesta pois, ja nyt se sopii kuin nakutettu.

Taloyhtiö toi Tervetuloa taloon - toivotukset kauniin kukan kera. Tämä oli oikein mieltä lämmittävä yllätys! Kukka pääsi kunniapaikalle näyteikkunaan.



Tänään ohjelmassa; Täytyisi miettiä mitä tuotteita varaan mukaani häämessuille ja tehdä tilauksia. 

Rakkaat ihmiset, kertokaa ihmeessä mitä toivoisitte messuilta löytävänne?
Sen voin kertoa, että vaikka Ninka ei ole Tampereen Häämessuilla mukana näytteilleasettajana, on kauniit korut kuitenkin edustettuina :)

2 kommenttia:

  1. Varaa ihmeessä mukaan ainakin kakunkoristeita, semmoista mä ainakin aion tulla metsästämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki! Kakunkoristeita en ollut vielä miettinytkään..olin niin korujen ja sukkanauhojen lumoissa :D

      Poista