Sivut

lauantai 9. elokuuta 2014

Hääbingokortit - DIY

Ida kirjoittaa.

Hääbingo on jälleen yksi niistä asioista joista olen tiennyt viime syyskuusta asti, että myös meidän häihin sellainen tulee.


Olen lukenut useita hyviä blogikirjoituksia joissa neuvotaan, miten valmistaa hyvän ja toimivan hääbingon.
Tärkeitä asioita jotka me otimme huomioon bingokortteja tehdessämme:

- suunnittele bingo kortit huolella. Kaikkien "BINGO" -huutojen ei ole tarkoitus olla huudettu jo ennen kakunleikkausta.

- bingokortteja olisi hyvä olla kolme erilaista, jotta ei vierustoverit pysty täyttämään kortteja yhtäaikaa.

- ota huomioon erilaiset bingoajat. Kaikki voittajat eivät varmastikaan innostu esimerkiksi siitä skumppapullosta. Vaihtoehtoja kannattaa siis olla.

-valmista myös oma hääbingo pienimmille häävieraille. Meillä lastenbingo toteutetaan kuvabingona josta lapset saavat ruksailla esimerkiksi morsiamen ja kakun kuvat.


Idean bingon ulkonäköön löysin netistä ja sittten bingo toteutettiin omalla koneella tehden. Meillä sulhanen vastasi bingojen valmistamisesta. Ohjelmana oli ihan Word 2013 ja sen laajat fontti valikoimat. Olin aiemmin tehnyt vähän suunnitelmaa omalla vanhemmalla Word-versiollani ja harmitti kun ne suosikkifonttini jäivät tästä lopullisesta versiosta puuttumaan. Erilaisia versioita bingota meille tuli neljä sekä lastenbingo. Materiaaleina käytettiin esimeriksi kutsuista ja paikkakoeteista tuttuja papereita, valkoisen ja harmaan yhdistelmää.
Sulhanen paneutui tähänkin, niinkuin aina kaikkeen tekemäänsä oiken kunnolla. Hän listasi kahteen eri listaan ns. helpot ja vaikeat kohdat. Helpot olivat sellaisia jotka saattavat tapahtua jo päivällä tai alkuillasta ja vaikeammat tapahtuvat sitten toivottavasti vähän myöhemmin. Hän sijoitteli kohdat niin, että jokaisella rivillä on ainakin yksi vaikeampi kohta. Toivotaan siis parasta, että bingossa riittäisi ohjelmaa vähän myöhemmälle iltaan asti.

Kiitos Pasi, näihin olen todella tyytyväinen! <3

Jos olet kiinnostunut bingopohjistamme, jaan ne mielelläni sinulle. Laita vaikka sähköpostia blogini postiin whiteandlace@gmail.com
tai lisää kommenttikenttään oma sähköpostisi.

Love, Ida

15 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida, että Sarandiasta on ilmeisesti haettu inspiraatiota. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossakin näin kivan näköisen hääbingon ja siitä inspiroituneena haettiin wordista sama otsikko ja googlen ihmeellisestä maailmasta nuo kulmien ornamentit. :)

      Poista
    2. Googlettelin Sarandian ja sieltähän se inspiksenlähteeni löytyi. :)
      Niin kaunis!

      Poista
  2. Millaisia palkintoja teillä on? :)

    Jos viitsit laittaa mulle noista pohjista esimerkkejä, josko saisi omaan hääbingoon inspiraatiota :)

    (annika.poikonen@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla vielä palkintoja päätetty mutta vaihtoehtoja tulee, esim. kuohuviinipullo tai karkkipalkinto tms.

      Poista
  3. Onpas kaunis pohja! Olisi ihanaa, jos lähettäisit sen minulle. Osoitteeni on akareinen@hotmail.com Helpottaisi kummasti, kun ei tarvitsisi alusta alkaen tehdä itse :)

    VastaaPoista
  4. Hei. Minua kiinostaisi myös noi pohjat jos kehtaat laittaa :)
    krista.herio@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kauniit bingokortit! Voisinko saada pohjan käyttööni omia häitä varten? suvi.pesonen@yahoo.com

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis <3 pohja! Jos voisit lähettää minullekkin s.posti os. syrjanenpirjo@gmail.com ^^

    VastaaPoista
  7. Taidokkaasti tehdyt pohjat! Voisitko lähettää minullekin ne? niinasokuri@outlook.com

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanat!! Lähettäisitkö meille kanssa? Kiitos:D meibolline@gmail.com

    VastaaPoista
  9. juulialonnblad@gmail.com (ei pistettä nimien väliin) Tämä on jo vanha juttu, mutta olisi mahtavaa saada tuo pohja!

    VastaaPoista
  10. Hyvän näköiset! Voisitko lähettää minulle myös, riina.hiltunen.rh@gmail.com, kiitos! :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis lomake. Jos voit lähettää minulle myös
    tiinakoljonenster8@gmail.com
    Kiitoksia paljon!

    VastaaPoista
  12. Moi! Todella hyvän näköiset bingolaput! Voisitko laittaa minulle niistä pohjan osoitteeseen emmi.kekalainen@hotmail.com? Iso kiitos ja ihanaa kesän jatkoa!
    Terkuin, Emmi

    VastaaPoista