Sivut

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua

Vanhat on perinteet, mutta mitä ne tarkoittavat? Sitäpä pohtii Suvi.

Jotain uutta tarkoittaa että morsian astuu uuteen onnelaan.
Jotain vanhaa on sidos perheeseen ja sukuun, josta morsian on lähtöisin. Se kertoo myös sen kunnioittamisesta.
Jotain sinistä, sininen on väri joka suojelee morsianta ja antaa uskollisuutta. Se on ikuisen rakkauden vertauskuva ja suojaa pahalta.
Jotain lainattua, menee samaan sarjaan "jotain vanhaa" kohdan kanssa. Tämä lainattu asia voi olla lahja, koru tai huntu, joka on saatu usein äidiltä, tädiltä tai isovanhemmilta. Se tarkoittaa katkeamatonta sidetta "vanhaan" perheeseen ja tuo onnea kantajalleen eli uudelle morsiammelle.

Miten nämä näkyvät meidän häissä?

Jotain uutta, hääpuku
Jotain vanhaa,  kengät
Jotain sinistä, sukkanauhassa
Jotain lainattua, helmikorut? 

En ole mikään perinteikäs tyyppi, mutta nämä ovat sellaisia joita haluaisimme noudattaa omissa häissämmekin ja itseasiassa, olen saanut ne viimeinkin järjestymään.

Jotain lainattua saattaa vaihtua käsilaukuksi tai muuksi, sillä olen ihastellut jo pitkään Lumoavan
koruja, ja pohdinkin nyt hankinko heidän sarjastaan korut vai mitä ihmettä keksin. Itseasiassa seuraavassa postauksessa voisinkin käsitellä hieman ko. sarjan koruja ja näyttää teille mitä olen ajatellut.


Tuleeko muille näkyviin näitä perinteitä? Miten ne teillä toteutuvat? 

10 kommenttia:

  1. Tämä morsian haluaa myös pitää kiinni tästä perinteestä :) Toteutuminen näyttää täällä hyvin samanlaiselta, uutena on puku ja jotain sinistä tulee esille sukkanauhassa.Vanha ja lainattu on vielä harkinnassa, jos sopivia kenkiä ei tunnu löytyvän, nappaan vanhat käyttöön ja mammalle vihjailin jo koruista, jos sieltä aarteiden keskeltä löytyisi jotain häälookiin sopivaa lainattavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olisi mahdollisuus ottaa isomummoni nuo isomummoni helmen, mutten nyt tiedä miten teen ! :D Odotan vaan niin kovasti että saan pukuni kotiin. Sitten on helpompi miettiä koruja. :)

      Poista
  2. Mä en ole näitä hakemalla hakenut, vaikka tykkäänkin tuosta lorusta. Kuitenkin kaikki nuo kohdat tulevat varmasti toteutumaan. Paljon uutta löytyy: morsiuspuku, kengät, hiuskoru jne. Vanhaa olisi tämän hetken suunnitelmien mukaan ainakin kaulakoru, tosin ei sekään kauhean vanhaa. Tai ehkä osa näistä mun uusista on jo vuoden kuluttua laskettavissa vanhaksi... Toisaalta vanhaa on kiistämättä mun morsiuskimpussa, jos vaan saan mun kunnianhimoisen askartelukimpun sellaiseksi, että olen siihen tyytyväinen. Sinistä on mun kihla- ja vihkisormuksessa. Lainattua tulee olemaan ainakin siskon vanha vannehame.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, askartelet itse kimppusi! Vau! Mulla ei riittäisi mitenkään kärsivällisyys. :)

      Poista
  3. Tää on sellanen kiva perinne mistä tykkään pitää kiinni :) Minulle tulee seuraavat. Uutta: Puku, sormus jne.. Vanhaa: mummin äidin kihlasormus vuodelta 1934. Sinistä: Sukkanauhassa rusetti, sekä tarrat kengänpohjissa. Lainattua: mummin kangasnenäliina. Lisäksi vieä alkuperäisen runon mukaan tilasin itselleni ebaystä viiden pennin kolikon :D (joo turhuutta, mutta en pystynyt olla ostamatta!)
    "something old, something blue, something borrowed, something blue, and a six pence in her shoe"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kaunis sormus, mun mielestä kaikki vanha on omalla tavallaan kaunista. Erityisesti vanhat korut ja esimerkisi kalusteiden yksityiskohdat ovat upeita! :)
      Meillä on itseasiassa kotona tällähetkellä käytössä noin 70-90 vuotta vanhat sängyt, jotka pelastettiin isomummoni kotoa. :)

      Poista
  4. Ainii, nämäkin pitäis miettiä... :D Haluaisin kyllä pitää kiinni perinteestä mutten oikein tiedä miten, kun kaikki päälleni tuleva taitaa olla uutta.

    VastaaPoista