Sivut

perjantai 29. marraskuuta 2013

Morsiusparin vanhemmat kohtaa

Kirjoittaa Nina.

Viime viikonloppuna oltiin sulhon kanssa vanhempieni luona, sillä vanhempani olivat kutsuneet sulhon vanhemmat iltaa istumaan. Meidän vanhemmat ovat tavanneet ainoastaan meidän teekkarikasteessa ohimennen silloin seurustelumme alkuaikoina ja pieni muotoisissa kihlajaisissamme. Kunnolla ei ole kuitenkaan päästy tutustumaan, kun aina on ollut muutakin touhua siinä ympärillä.

No, nyt sitten korjattiin se asia :) Ilta meni mukavasti hyvän ruuan ja juoman merkeissä ja juttuakin riitti. Jossain vaiheessa keksin, että sulhasen vanhemmat eivät ole vielä kuulleet häävalssiamme. Ja siitä se sitten lähti! Tietokone kaiuttimiin kiinni ja valssit raikaamaan. Ensin treenailtiin sulhoni kanssa vanhempien neuvojen sadellessa ympärillämme ja sitten alkoi jo vanhempienkin tanssi jalkaa vipattamaan.

Valssit vetäisivät kaikki niin mukaansa, että tanssimme koko porukka aamun pikkutunneille saakka ja tuloksena treenattu häävalssi sekä vanhempien ideoima pikku koreografia toiseen valssiin! Ihan mahtavaa! Kaikki ihan fiiliksissä ja morsian ainakin jäi vielä (jos mahdollista) odottamaan yhä suuremmalla innolla hääpäivää! :)

Niin ja meidän häävalssi on Souvareiden Nina. :) <3

Kyseinen kappale on poistettu youtubesta, mutta spotifystä löytyy. :)


                                  https://play.spotify.com/track/5LtWWRqosTgTrrYjFFOTFp

-Nina

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Morsion viikonloppu

Viikonloppua muistelee Ida.

Viime viikolla olin kipeenä tiistaista perjantaihin. Töihin oli kuitenkin palattava jo torstaina sairasloman loputtua ja kuumeen laskettua. Niin sitä vaan työstä pitävä ihminen (minä!) ajattelee, että "ei kotona voi olla vain vähän flunssaisena". Pah. Heti torstaina tuli huomattua, että eipä olisi kannattanut vielä palata töihin. Illalla kotona silmät seisoi päässä, varmaan koskaan en oo ollut niin väsynyt.

Haha, naurattaako ketään muuta toi tämän naisen päässä oleva kuumavesipullo? :)

Perjantai

Oli kuitenkin aika suunnata kohti kotikaupunkia Tamperetta, sairastelusta huolimatta. Matkalle oli pakattu mukaan evääksi omenaa ja klementtiiniä. Heti auton startattua aloin syömään eväitä. Soiteltiin kotiin, että tulossa ollaan. Näpräsin puhelimessa ollessani klementtiinin pienen karan irti ja mietin heitänkö sen lattialle? No en. Laitanko sen omenakippoon? En. Heitänkö ikkunasta? Joo hyvä idea, sehän maatuu nopeasti. Nappia painaessani kuuluu kamalaa kolinaa ja kilinää ja ikkuna jumiutuu alas. Ei voi olla totta! Pasi päätti kääntää auton ympäri ja ei kun kotipihaan teippaamaan ikkuna umpeen.
Ah mikä matka lepattavan ikkunan kanssa. Perille kuitenkin päästiin.

Kotona Tampereella väsyneenä ja aikeena mulla mennä nukkumaan hetimmiten. Normaaliin tapaan meillä kotona aina venyy nukkumaan meno. Äidin kanssa on niin ihana höpöttää!



Lauantai

Väsymyksestä huolimatta heräsin aamulla kello 9.00 innokkaana. 

Rakkaani/paras ystäväni/sulhaseni tuli hakemaan mut kaupungille. Aamun ohjelmana oli sulhasen hääpuvun sovitus ja tarjonnan katselu. Tarkoituksena oli mennä Stockmannille, Koisolle sekä Pohjanheimoon.

Se täydellinen puku löytyikin sitten heti Stockamannilta, ja ostettiin tietenkin heti maanantaina. Kyseessä on Boss:n musta-harmaa-raidallinen slim fit mallinen puku jolle tuli hintaa 549 euroa. Myyjäkin hämmästeli sitä, että hyvin harvoin puku sopii muokkaamatta kenenkään päälle niin hyvin. Ah, mun sulhanen on niin komea!

Ihan yllättäen päätettiin käydä katsomassa vihkikirkkoamme, Tampereen Tuomiokirkkoa. Pasi ei ollut siellä ennen käynyt ja olikin tietysti vaikuttunut. Mietittiin vähän asioita sisällä kirkossa ja ihasteltiin upeaa taidetta. Vihkikirkon valinnastamme voit lukea lisää täältä. Tässä vielä kuva muistoksi kirkon ovelta.


Ihanan häidensuunnittelun täyteisen aamun jälkeen oli tiedossa lisää häähommaa.
Suuntasin Tuomiokirkonkatu 25:ssä sijaitsevaan Something Old:iin, jossa Julian kanssa oli tarkoitus suunnitella häitä. Sieltä tarttui mukaan monta mahtavaa ja uutta ideaa. Lisäksi somethingold.fi:stä tilaamani tuotteet odottivat minua siellä. En malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan kaikista uusista ideoista. On se vaan upeaa ja avartavaa kun pääsee suunnittelemaan häitä ammattilaisen kanssa, suosittelen!


Iltapäivä istuttiin kahvilla keskustassa sijaitsevassa uudessa ihanassa kahvilassa. Juttua riitti ihanan ja avoimen Julian kanssa. Sain purkaa ajatuksiani alan ammattilaiselle, jolla oli moneen minua mietityttäneeseen asiaan hyviä mielipiteitä.
Julian kanssa suunniteltiin pöytäkoristeet melko pitkälle, katseltiin hääpukuja (ahh) sekä parannettiin maailmaa. Kaikista näistä suunnitelmista myöhemmin lisää.

Sunnuntai

Jälleen aikaisin aamulla herätys. Pasin ja Pasin siskon Annen perheen kanssa suuntana Funpark, Pohjois-Euroopan suurin sisähuvipuisto jossa on aikuisille kävijöille paljon simulaattoreita sekä peli- ja lasermaailma. Suosittelen, oli niin kivaa! Toki vaatii vähän lapsekkuutta kävijältä. Tässä muutama kuva hienosti Facebookista videosta napattuna. :)




Illalla juhlittiin vielä äidin jo mennyttä syntymäpäivää ja isänpäivää. Ihanat vanhemmat mulla! 
Huh, oli tekemistä ihan riittävästi. :) Harvoin mulla on Tampereen viikonloput tommosia, että koko ajan on jotain menoa.

Love, Ida

kuvat: Google

Bändipäpääpäpääpääpäpääpää

Bee kirjoittaa bändin valinta prosessista...

Tosiaan viime postauksessani taisin jo mainita, että juuri kun oltiin J:n kanssa tehty valinta meidän hääbändistä ja ilmoitettu valinnasta hääbändillemme, ilmoittivat he, että heidät ehdittiin buukata jo 2pv sitten.
Mä olin jo aivan rikki kun tiesin, että tää bändi on oikeasti hyvä ja meille on sitä suositeltu ja muut bändit on toistaiseksi hyviä vaan niiden nettisivuilla olevan tiedon perusteella. 


Onni kääntyi kuitenkin meidän puolelle, kun kyseinen bändi ilmoitti, että voivat sittenkin tulla soittamaan meidän häihin ja bändinhän nimi on THE SMOOTH!!!


The Smooth

Nuoria sällejä ovat, mutta todella kokeneita keikkailijoita ja takuu varma bilebändi. Tämä bändi ei niin sanotusti voittanut meidän tarjouskilpailua, mutta todettiin, että ainakin hyvä meno on taattu.

Tässä ovat muut "tarjouskilpailussa" mukana olleet bändit: Manhattan Trousers, The Love Supremes, Häätäjät, Hile, Ringtone, High5 ja Must. Suosittelisin, että tsekkaatte myös Veera and the Boysin, jota pääsen kuuntelemaan ystäväni/kaasoni häihin maaliskuussa. Todella moni bändeistä oli jo varattu meidän päivämäärälle elokuussa, joten olkaa ajoissa bändin suhteen. ;)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Vieheet ja rannekukat

Kirjoittajana Ida

Kävimme yhdessä Something Old:n Julian kanssa tutustumassa yhteistyökumppanimme Anteron Kukan lumoavaan tarjontaan. Anteron Kukka sijaitsee Tuomiokirkonkatu 36:ssa eli aivan Tampereen keskustassa, lähellä Stockmannia. Aina vaan toistaan kauniimmat kimput kilpailivat liikkeessä keskenään. Kyllä täältä minä haluan omat hääkukkani! 




Anteron Kukka heijasti ihanasti ajankohtaa, joulu on jo ovella.


Suomalaisissa häissä kukkia näkee morsiuskimpussa ja sulhasen rinnassa, lisäksi on tapana koristaa pöytiä, kirkkoa ja hääautoa kukin. Anteron Kukasta sanotaan, että yleisimmin heiltä tilataan juurikin näitä edellä mainittuja kukkalaitteita. Mitä suuremmat hääjuhlat on kyseessä, sitä enemmän yleensä myös kukkiin satsataan. Koristelu mahdollisuudet ovatkin rajattomat.




Vieheet

Viehe on urheilukalastuksessa kalojen pyydystämiseen käytettävä esine, jota liikutellaan siiman päässä... heihei, hetkinen nyt. Otetaanpas uudelleen!

Viehe on sulhasen käyttämä rintakukka. Viehe kiinnitetään rintaneulalla tai magneetilla sulhasen takin rintataskuun tai sen yläreunaan. Ja kyllä, molemmat ovat yhtä hyviä ja varmoja tapoja vieheen kiinnittämiseen. Se kumpaa käytetään riippuu vieheen koosta sekä käytettävien kukkien määrästä ja koosta. Pääsimme seuraamaan ammattilaisen työtä. Työn alla oli siitä tavallisimmin tilattavasta mallista poikkeava upean koristeellinen viehe. Anteron Kukasta kerrotaan neilikan ja ruusun olevan tavallisimmin vieheissä käytetyt kukat.



Mm. näillä välineillä syntyy upea viehe. Se koostuu kehikosta, Kallan kukasta, Vahakukista sekä Muratin lehdestä. Vieheiden hinnat pyörivät 18-25e välillä.


Floristi ylistää tuoreliimaa jolla kukat on tapana liimata. Suurin osa vieheen tekemiseen kuluvasta ajasta kuluukin liiman kuivumisen odotteluun.
Tiesitkö, että osaa kukista (kuten neilikkaa) voi liimata myös kuumaliimalla? Jos siis hääkimpustasi tippuu kukka esimerkiksi matkalla kirkolle, huolehdi, että mukanasi on kuumaliimapyssy. Liimaa vaan kukkaan ja takaisin paikalleen. Mahtava uusi tieto mun mielestäni!


Vieheiden hintaan vaikuttaa suuresti, käytettyjen kukkien lisäksi, yksityiskohdat ja viimeistely. Tämänkin vieheen hinta olisi noussut jos Kallan varren kiertävää kultalankaa olisi kieputettu enemmän niin, että valkoinen kukkateippi olisi alta kokonaan piilossa. Muistathan siis mainita floristillesi viimeistelystä ja budjetista. Tässä vaiheessa viimeistelyä on erittäin tärkeää huolehtia metallilangan päät huolellisesti piiloon ettei puku raappiinnu.


Tässä valmis luomus. Ei voi muuta sanoa kuin, että wau! Tämä vieheen pohjana käytetty kehikko on minulle uusi tuttavuus. Sellaisen saat varmasti haluamassasi värissä. Itse harkitsen taatusti sellaista valkoisena tai hopeana. Tiesitkö, että myös vieheisiin pätee etiketti jonka mukaan eivät bestmanit eivätkä vieraat saa olla juhlavampia kuin sulhanen. Jos siis harkitset sulhasen lisäksi myös bestmaneille vieheitä olisi tässä hyvä idea:
sulhasen vieheeseen tulee koristeellinen kehikko ja bestameille sitten ilman.

Frakin, saketin ja smokin kanssa usein käytetään valkoista neilikkaa tai gardenia. Muiden pukujen kanssa sulhanen voi käyttää esimerkiksi morsiuskimpussa esiintyvää kukkaa. Silloin bestmanit ja isät käyttävät samanlaista. Sulhasen viehekukan ollessa valkoinen neilikka, tulee morsiamen isälle ja bestmanille punainen neilikka. Usein kuitenkin koko seurueella on saman värinen kukka, huolimatta tästä perinteestä. Hyväksyttyä on sekin, että vain sulhanen käyttää viehettä, erottuakseen paremmin.
Älä kuitenkaan yhdistä vieheen kanssa taskuliinaa, kokonaisuudesta tulee sekava. Vaikkei etiketti sitä kielläkään.

Rannekukat

Naisille eli kaasoille, morsiustytöille ja anopeille valitaan kukkavieheet ranteeseen. Anteron Kukasta sanotaan, että suomalaisissa häissä yleisimmin kaasot ja morsiustytöt kukitetaan, anopit jäävät ilman kukkia. Tähänkin pätee se mitä suuremmat ja kalliimmat häät sitä enemmän on kukkiakin. Rannekukkien hinnat liikkuvat 20-25 euron seudulla. Rannekukan hintaan vaikuttaa viimeistely, kukat sekä rannekkeen malli. Edullisin malli valmistetaan samasta paksusta metallilangasta josta tehtiin myös miesten vieheen kiehkurakehikko.


Omaksi suosikikseni nousi kuitenkin tämä kaunis ja herkkä "Kaaospohja". Se voidaan jättää sellaisekseen tai sitten koristella vaikkapa helmillä.

Muistathan, että voit ostaa vieheiden pohjat myös netistä tai kaupasta ja toimittaa ne sitten floristillesi!

Sitten ei kun varaamaan aikaa omaan kukkakauppaasi ja tapaamista floristin kanssa. Anteron Kukasta vinkataan, että mitä aiemmin olet liikkeellä, sitä parempi. Tiistai ja keskiviikko ovat oman kukkakauppani mukaan mieluisimmat päivät suunnittelulle, koska alkuviikko on monesti hiljaisinta aikaa.

Love, Ida

Lähteet: Täältä, täältä, täältä,

torstai 21. marraskuuta 2013

Valokuvauksesta


Kirjoittajana Nina.

Yksi vielä paljon pohdintaa aiheuttava häihin liittyvä seikka on valokuvaus.

Kuten aiemmin kerroin valokuvaajahan meillä on jo, eikä sen suhteen ole ongelmaa, mutta tuo Suomen sää!

Haluamme ehdottomasti miljöökuvauksen ja jos sää on yhtään samanlainen kuin tämän vuoden lokakuun 4.(upea ruska + aurinko paistaa pilvettomältä taivaalta) niin menemme ottamaan kuvat Hatanpään arboretumiin.

Mutta, entä jos sataa kaatamalla? Jos hääpäiväämme sulostuttamaan saapuukin kunnon syysmyrsky?

Plan B täytyy siis olla...

Pitäisi siis löytää sateelta suojaisa kaunis paikka ja mielellään suhteellisen läheltä Tampereen keskustaa.

Kai sitä täytyy ottaa ja lähteä kiertelemään ja katselemaan kotikaupunkiaan uusin silmin. :)

Nyt jos teistä lukijoista löytyy Tamperetta tuntevia, joilla olisi joku idea kuvauspaikaksi, niin ottaisin enemmän kuin mielelläni vinkkejä vastaan. :)

Alla vielä inspiskuvia Pinterestistä. Voi kumpa tällaisia saataisiin meillekkin!




 



P.S. Kuvia arboretumista löydät täältä valokuvaus blogista: https://annelivia.wordpress.com/tag/hatanpaan-arboretum/


-Nina



maanantai 18. marraskuuta 2013

Bändi varattu

Bändiasiasta kirjoittelee Ida

Meillä on hääbändi. Tää tuntuu kirkon varaamisen jälkeen yhdeltä suurimmista ja konkreettisimmista asioista hääjärjestelyissä tähän mennessä.

Bändi on Jyväskyläläinen nelihenkinen bilebändi Vibravox. Oon saanut musiikinalanammattilaiselta niin hyvät suositukset tästä bändistä, ja toki itsekin heitä ollut kahdesti kuuntelemassa, että on tosi hyvä fiilis tästä!



Hääbudjettiin oltiin asetettu musiikille 800 euroa, haussa oli siis edullinen bändi tai muu kokoonpano.  Vibravoxille hintaa tuli 900e. Sulhasen kanssa halusimme kuitenkin yhdessätuumin heti tästä bändistä maksaa sen verran enemmän.
Olihan suosituksetkin niin vuolaat.

Tähän mennessä on sovittu siis raha-asioista ja hieman käytännön juttuja. Niistä lisää sitten myöhemmin. Häätanssistamme oli bändin kanssa jo puhetta, enemmän ja vähemmän oon ajatuksia uhrannut sille. Mulla on reilun vuoden ajan ollut unelmana saada tanssia häätanssi Raptorin Sukellus Pumpuliin biisin tahtiin. Tällä hetkellä en ole kuitenkaan vielä yhtään varma tästä asiasta. Raptori on ollut mun nuoruuden yksi ehdottomista suosikki bändeistä ja kirjaimellisesti osaan biisit ulkoa. Mitäs sanotte tästä villistäkortista?


Love, Ida

Lontoon-terveiset



Kristiinan Lontoon-terveiset

Lontoo on siis jälleen kerran nähty ja käyty! Big Ben iltavalaistuksessa, kuhiseva Victorian asema, lumoava Billy Elliot -musikaali… päällimmäisenä kuitenkin kaikki ensi kesän häihin liittyvät pienet ja isommatkin asiat.




Koneeni laskeutui Heathrown kentälle kymmenen aikaan aamupäivällä. Halaustentäyteinen ja lämmin jälleennäkeminen! Kentältä ajeltiin Sulhon autolla Suttoniin, jossa pari asuu, ja matkaa kertyi runsaan tunnin verran.  Alkajaisiksi joimme kahvit ja söimme tuliaisiksi viemiäni ruisleipää ja savulohta, nam. Katsastin tietysti myös pariskunnan asunnon, jonka nyt näin ensi kertaa.

Keskustelu kääntyi hyvin nopeasti itse asiaan, ja mietimme muun muassa sitä, kuinka paljon suomalaiset häävieraat ymmärtävät hääseremoniasta, jos se viedään läpi yksinomaan englannin kielellä. Entä puheet itse juhlassa? Suomalainen puheenpitäjä pystyy kääntämään ja lukemaan puheensa kokonaan tai osittain englanniksi, mutta britit eivät ainakaan itse pysty kääntämään suomeksi mitään… Kuinka paljon juhlassa voi esittää suomenkielistä musiikkia, onko kaikki esitettävien laulujen sanat esimerkiksi painettava ohjelmaan, suomeksi laulettu käännetään englanniksi ja toisinpäin? Seremoniamestarin on muistettava ilmoittaa kaikki juhlan vaiheet molemmilla kielillä, menun on oltava kaksikielinen ynnä muuta ynnä muuta. Tai sitten mennään vaan koko ajan englanniksi ja luotetaan siihen, että myös suomalaiset ymmärtävät – kaiken, tai ainakin riittävän paljon. Enpä tiedä. Olisipa mukava kuulla kokemuksia tästä kaksikielisyydestä!

 Erillinen seremoniamestari (toastmaster) on hyvä ajatus, mikäli kaaso tai bestman eivät halua ottaa vastuukseen hääjuhlan juontoa ja sujuvuutta tai kyseessä ovat suuremman luokan häät. Muun muassa vieraiden viihtyvyydestä vastaava seremoniamestari on reipas, järjestelykykyinen sekä pienistä hätkähtämätön hääparin luottohenkilö. Hän informoi vieraita ohjelmasta, pitää yhteyttä henkilökuntaan ja huolehtii mahdollisten lahjashekkien ja -korttien säilytyksestä juhlan aikana. Yleisesti tähän tehtävään valitaan ystävä tai sukulainen, jolle puhuminen ja esiintyminen on luontaista. (http://www.energiakeskus.com/energiasivut/haat/avustajat.php)

Vieraslista on luku sinänsä. Kutsukortit aiotaan lähettää aika pian, tammikuun aikana, jotta kaikilla on varmasti riittävän pitkästi aikaa suunnitella kesäohjelmaansa. Listalla on noin 130 nimeä, joukossa Morsion suomalaisia sukulaisia ja ystäviä sekä luonnollisesti Sulhon brittiläisiä vastaavia. Ainakin Morsio joutuu jättämään listan ulkopuolelle sellaisia, jotka mielellään kutsuisi – no, tämä asia nyt taitaa olla monen muunkin häitään viettävän päänvaiva. Entä kutsutaanko kaikki seuralaisineen, heidätkin, joilla ei juuri kutsun hetkellä seuralaista ole, mutta kenties juhlan hetkellä on? Ilmeisesti ei, olisihan se jotenkin hassua tavata nämä ystävät ja ystävättäret ensi kertaa siinä juhlan hetkellä. Tosin – hyvin monen muunkin vieraan kohdalla tulee käymään juuri näin: Morsio ja Sulho eivät ole läheskään kaikkia toistensa sukulaisia, eikä ystäviä, tavanneet kertaakaan ennen hääpäivää.

Lontoon-matkani päätarkoitus oli tosiaan käydä tutkailemassa hääpukuja Morsion kanssa. Morsio oli varannut ajan kolmeen eri liikkeeseen: The Couture Gallery by Britta Kjerkegaard, Ritva Westenius Couture ja Reflections Bridal Wear. 

Brittan tarjous

Kaksi ensimmäistä olivat siis huippudesignereiden (Kjerkegaard on oletettavasti tanskalainen, Westenius varmuudella alun perin suomalainen) omia liikkeitä, ja puvut sen mukaisia: silmiä hivelevän kauniita, uskomattoman upeita, satumaisen huikeita, hyvin suunniteltuja, korkealaatuisia ja – perin hintavia. Kjerkegaardilla Morsio sovitti kahta pukua ja Westeniuksella noin viittä ja sai kaikista myös selostukset hintoineen, mutta Morsion budjetti ei niin pitkälle riitä, että niistä mikään olisi ollut oikeasti varteenotettava. Oli kuitenkin mieleenpainuva kokemus käydä näissä putiikeissa, asiakaspalvelu molemmissa oli erinomaista ja asiantuntevaa, etenkin Westeniuksella. Ja hauska sattuma oli se, että juuri, kun olimme jo lähdössä pois Westeniuksen liikkeestä, itse Dame W saapui sisään ja tervehti meitä! Tosin vain englanniksi, vaikka kerroimmekin olevamme suomalaisia.

Kolmas, Reflections Bridal Wear, oli sitten ei-niin-hieno liike. Valikoima oli melko lavea, eikä ollut aivan helppoa valita vain muutamaa pukua sovitukseen. Onneksi Morsiolla jo oli suhteellisen selkeä käsitys siitä, mitä hän ei ainakaan halua ja että pitsiä pitää olla, joten kyllä niitä sovitettavia sitten löytyi. Harmi vaan, ettei yksikään puku tainnut olla kokonsa puolesta täysin sopiva eikä näin ollen oikein istuva – se hiukan hämmensi vertailua. Tämän kaupan hinnat lähtivät jopa alle tuhannesta punnasta, kun esimerkiksi Westeniuksella ”halvin” puku olisi maksanut 2 700 £…

 
Minun suosikkini Reflections Bridal Wear'in valikoimissa: Design by Justin Alexander

Seuraavana päivänä menimme sitten vielä uudestaan katsomaan sitä pukua, josta viimeksi laitoin kuvan tänne blogiin. Sittemmin Morsio on käynyt vielä yhdessä paikassa sovittelemassa, mutta nyt vaikuttaa siltä, että hän päätyy kaiken kaikkiaan ja loppujen lopuksi tuohon jo noin kuukausi sitten löytämäänsä kaunokaiseen, joka siis vielä kerran ja nyt tässä:

(Kuvan laatu valitettavan huono.)

Matkan aikana perheemme esikoinen synnytti oman esikoisensa, pienen pojan, joka on tietysti juuri niin suloinen kuin vain vastasyntynyt voi olla. Matkan jälkeen sairastin (onneksi lievän) flunssan, olen harjoitellut kuoroni joululauluja ja hoitanut keskimmäisen tyttäreni 2-vuotiasta ynnä muuta mukavaa. Siinä sivussa olen tutkiskellut häävalokuvaajien, hääbändien ja kuljetusliikkeiden sivustoja sekä pyydellyt tarjouksia. Mutta niiden tuloksista kerron lisää seuraavassa lähetyksessäni!





sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kädentaito-messuilla

Tampereen Messukeskuksessa oli tänä viikonloppuna taas massiiviset Kädentaito- sekä Kivi&Koru-messut. Tänään kävin paikalla pyörähtämässä, ja katseltavaa kyllä riitti!


Teemana oli suomalainen muotoilu ja design. Muotinäytöksiä ei kyllä nähty, mutta paljon oli upeita luomuksia esillä. Hää- ja juhlapukuakin löytyi,mutta kuvata en uskaltanut.

Ihailin muiden kädentöitä, sille itse en omaa ymmärrystä taitoa kärsivällisyyttä tai kiinnostusta askarteluun, ompeluun tai mihinkään muuhunkaan mistä syntyisi jotain muille esiteltävää.

SomethingOld Häät ja Juhlat oli mukana messuilla juhlakattausten muodossa. Messujärjestäjän puolesta oli laitettu pystyyn Kauneimman Kattauksen äänestys. Kattaukset rakennettiin Emma Iivanaisen kakkujen ympärille. Kakkutaiteilija-Emma on Vuoden käsityölainen 2013.

1) Talvihäät



Koristehelminauhat (tässä väri Cappucino)


Kakku oli aivan upea! (pitsiä!!)

 2) Joulu


Joulu aivan ihanan raikkain värein - punaista, turkoosia ja mustaa! 
Kulhot vuokravalikoimistamme.




Center Piecenä koristepuu vuokravalikoimistamme!
Taas uusi idea, uusi käyttötarkoitus :)
Koristeluissa toistuu ihana raitateema, puun origamikoristeissa materiaalina voisi käyttää vaikkapa raidallisia paperipusseja!


3) Itsenäisyyspäivä



Kukat kattauksiin teki muuten yhteistyökumppanimme Kukkakilpi :)

4) Uusi Vuosi


Kaitaliinana yhdistelmä Musta Koristekuitu ja Kultainen Kimalletylli.
Toimii kyllä aivan mahtavasti!
Kakun ympärille on myös kieputettu koristehelminauhaa.


Lisäksi tässä laseissa rekvisiittana kultaisia koristetimantteja.
Toimisivat myös pöydälle ripoteltuna, kynttilöiden kanssa tms.

Mikä on teidän lemppari? :)

- Julia

Hääsuunnittelu etenee vauhdilla!

Kirjoittajana Nina.

Kylläpäs saivat hääsuunnittelu uutta virtaa hääpuvun löytämisen myötä! :D

Tenttiin lukemisen sijaan olen viettänyt viikonlopun suunnitellen mm. häiden istumajärjestystä ja selaillen nettikauppoja.

Vinkkinä muillekkin joilla suunnitelmissa juuttikankaiset kaitaliinat, niin Saksan ebaystä saa juuttikangasta huippuhalvalla!

Istumajärjestyksen suunnittelua


Ensimmäisen version istumajärjestyksestä raapustin käsin, mikä on omalla tavallaan hauskaa, mutta on varmaan helpompikin keino. :D

Osaisko joku suositella jotakin ohjelmistoa istumajärjestyksen tekemiseen?

-Nina


perjantai 15. marraskuuta 2013

Hääpuku ✓

Onnesta soikeana kirjoittaa Nina.

Kuva:Google haku

JEE JEE JEE!!



Mulla on hääpuku! :D

Ihana mahtavaa! Tänään lähdettiin siis äidin ja kaason kanssa ensimmäistä kertaa morsiuspukuliikkeeseen ja tarkoituksena oli vähän kartoittaa millainen malli mulle sopii.

Valitsin itse ensin muutaman puvun joista sovittelu aloitettiin. Kaikissa oli kuitenkin joku juttu mikä ei silmää niin miellyttänyt. Kunnes sitten myyjä toi yhden ehdokkaan ja siinä oli kaikki kohdallaan!

Liikkeessä oli tarjous tämän vuoden malliston liikkeessä olevista puvuista ja tätä unelmaa oli jäljellä enää tasan yksi kappale ja se istui päälle kuin unelma.

Hetken siinä mietittyäni että uskallanko ensimmäisellä sovitus kerralla sitoutua ostamaan puvun, niin lopulta päädyin kuitenkin sanomaan Yes to the dress! :D

 Ja niin puku laitettiin pussiin ja aivan ihana puku lähti mukaan -40% alennuksella! :D

 Mahtavuutta! Ja iso kiitos äidille ja kaasolle ikimuistoisesta kokemuksesta. Tällä morsiammella on ihan huippu taustajoukot! :)

-Nina

torstai 14. marraskuuta 2013

Kaasomekkojen suunnittelua


Tässä kirjoittelee Bee toissa viikonlopun aivoriihestä kaasojen kanssa.

Minulla on kaiken kaikkiaan neljä kaasoa: siskoni sekä kolme ystävääni. Joskus mietin, että olenkohan valinnut hieman liian monta kaasoa, mutta en mitenkään osaisi karsia heistä ketään pois. Heillä kaikilla on myös oma tyylinsä pukeutua, minkä vuoksia mua vähän pelotti, että päästäänköhän tässä mihinkään kompromissiin mekon suhteen. Toisin kuitenkin kävi kun kaikki löysivät todella monta kaikille mieluista mekkoa. Mekkojen tarjontaa karsi vähän pois se, että kaasojen mekot tulevat sattuneesta syystä olemaa LittleMistress merkkisiä. Emme päättäneet vielä, että laittavatko kaikki päällensä saman mallin, mutta eri värisenä tai ehkä eri mallit samanvärisinä, mutta onhan tässä vielä aikaa. Hyvä kuitenkin, että mekkojen mallista on nyt jonkinlainen visio.
Samalla kaasot näkivät mun hääpukuni ensimmäistä kertaa. Todella tykkäsin niiden reaktiosta kun sen näkivät mun päällä, sillä ilmeisesti oli ollut hyvä ostos. :) Hääpuvusta kuitenkin lisää joku toinen kerta...



Mikä näistä malleista on teidän lempparinne?

maanantai 11. marraskuuta 2013

Valokuvaaja + isänpäivä

Tunnelmia päivittää Bee...

Viimeiset pari viikonloppua ovat kyllä olleet niin tunnerikkaita, että oksat pois. 
Lähiaikoina erilaisia tunteita on herännyt etenkin työpiireissä kun esimies otti lopputilin, työkaverin isä kuoli yllättäen (just ennen isänpäivää, eikä kuolema ollut "luonteva") ja muutenkin kollegat ovat avautuneet aika paljon parisuhdeongelmistaan meidän yhteisissä pippaloissa. Kiva tällaisen naimisiin menevän ihmisen kuulla siitä, kuinka muiden avioliitto/parisuhde rakoilee. Toisaalta aivan mielettömän hauskaa on ollut ja saa nähdä mitä pikkujoulut tuovat vielä tullessaan. Heheh...

Ollaan J:n kanssa kilpailutettu vähän hääbändejä ja häävalokuvaajia tässä. Lauantaina sitten lähetettiin kaikille viestiä tyyliin "valitettavasti valittiin toinen/haluttaisiin juuri sinut". Meidän huonoksi onneksemme hääbändimme oli ehditty buukata 2pv sitten. Fu***ng brilliant! Nyt täytyy sitten etsiä uusi bändi. 
Valokuvaajaa lähdimme etsimään Facebookin "Häät kuviksi" -ryhmän kautta ja tarjouksia sateli s-postiin jopa kymmenen kappaletta. Häävalokuvaajaksemme valikoitui Jasmin Rauha. Jasmin vaikutti viestiensä perusteella todella sympaattiselta ja mielyttävältä sekä ennen kaikkea ammattitaitoiselta. Valokuvaaja on kuitenkin matkassa suuren osan hääpäivästä niin olisihan se ihan hirveää jos valokuvaaja ei olisi mukava.

Kuva Jasminin sivuilta.

Sunnuntaihin mennessä olin onneksi selvinnyt jo aivan jäätävästä kuningasdarrasta, sillä meillä oli siskon kanssa isälle pieni yllätys. Lähdettiin nimittäin ottaa skabaa Kart'in Clubille. Jouduttiin jonottamaan tunnin verran, mutta odotus oli todellakin sen arvoista. Oli siis aivan älyttömän hauskaa! En ehkä ollut kisan paras, mutta ensikertalaiseksi sijoituin suht hyvin. Isäkin pääsi ohi vasta monen kierroksen jälkeen. Ihan tuli nuoruus ajat mieleen silloin kuin itselläni oli vielä moposkootteri ja oltiin usein porukalla liikenteessä. Voih... :D


Lucky number 14.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Viikko 45

kuulumisia päivittelee Ida

Huh, tää viikko on ollut yhtä hulinaa. Torstain kohdalla alkoi tulla pientä väsymystä, raskasta tämä työn ja reenin yhdistäminen välillä. Tässä hieman kurkistusta mun viikkooni numero 45. Ehkä tämä selittää miksi en ole ehtinyt päivittelemään blogiakaan. Hääsuunnitelmat ovat kuitenkin nyt niin paljon mielessä, että niitä ollaan ehditty hieman tekemään. Muutamia päätöksiä ollaan tehty mm. sellaisissa asioissa joissa ollaan oltu vielä kahden vaiheilla. Niistä myöhemmin lisää.

Kurkistappa viikkooni!

Maanantai
8.30-16.30 Töitä
                  Töistä kotiin, ruoan laittoon ja hetki hengähtämistä.
20-21         Elixiaan Power tunnille.
                  Pieni hetki kotona hereillä ja sitten nukkumaan.

Tiistai
8-16          Töitä
                 Töiden jälkeen ruokaa naamaan työpaikalla ja suunnaksi meidän toinen päiväkoti.
17-20        Lastenhoitoa Satakieli projektissa päiväkodilla.
                 Kotiin taas rättiväsyneenä, pian nukkumaan.

Keskiviikko
8.45-17     Töitä
                  Töissä ruokaa ja sitten 17.30 suuntana Elixia.
18-19        X-Fit tunti.
                 Koko kroppa rättiväsyneenä, raskaasta reenistä, sohvalla makoillen loppuilta.


Torstai
8.30-16.30 Töitä
                  Töiden jälkeen piti syödä välipala pikapikaa ja heti suunnaksi ripsihuolto 40km automatkan                             päässä. Huoltoaika peruuntuikin huoltajan toimesta kuitenkin siinä vaiheessa kun istuin jo                                  autossa.
17-22        Huh viikon ensimmäinen vapaailta kotona.



Perjantai
6.45-12    Töitä
13-13.30   Personal Trainer -tapaaminen. Sitä ennen oma lämmittely 20 min.
14-17.15   Ripsihuoltoreissulla. Kilometrejä n. 80. Ihanat uudet ripset ja niissä Swarovski kristallit                                     välkehtimässä.
                 Illalla Pasin kanssa ravintolaan pitkän kaavan mukaan. Ravintolassa hääbudjetin laskemista.
                  Kotimatkalla karkkikaupan kautta ja onnellisena kotiin mukana 1 kilokarkkia ja leffa.

Lauantai
11.15        Herätys, apua paljonko kello jo on...
13.15-15.15  Dance Saturday Elixiassa. Kaksi ihanaa tuntia tanssia.
                 Tanssista Kaaso K:n luokse ompelukone auton takapenkillä. Mulla yksi huppari kavennettavana                           ja Kaaso K:lla verhot lyhennettävänä.
                 Jälleen näitä meidän extempore-ideoita: miehet Kaaso K:n luokse kaupan kautta ja ruuan jälleen                         suuntana leffavuokraamo ja tietysti karkkiakin piti ostaa.

Sunnuntai
10.15       Herään innoissani hyvinvointi-analyysistä jonka aloitan aamulla asentamalla mittarin kolmeksi                         vuorokaudeksi rintaani.
11.15      Vasta nyt raaskin herättää sulhaseni jota pyydän malttamattomana irroittamaan mittarin rinnastaan.                  Pasi suoritti mittausta edelliset kolme vuorokautta ja nyt on minun vuoroni. Oon niin innoissani!
     

Sunnuntaille vielä suunnitelmissa siivoilua, koska se on jäänyt tältä viikolta kokonaan. Joka päivä ollut niin paljon muuta tekemistä, että oon kokenut tarvitsevani iltaisin hetken myös rauhoittumista. Siivous on siis jäänyt täysin tälle päivälle.
Mulla on monta ihanaa ideaa ja ajatusta jaettavana teille. Nyt kuitenkin kotihommiin.
               
Love, Ida

Kuvat: Täältä täältä täältä